torstai 21. kesäkuuta 2018

Jupiterin SmartDog-testi ja Jerikon pentusuunnitelmat uudelleen vireille

Jupiter kävi maanantaina SmartDog-testissä. Päätin silloin jo aikaisemmin mielenkiinnosta käyttää senkin. Eroja oli Jerikoon ja Ukkoon nähden ja ihan mielenkiintoista oli nähdä Jupiterin testi vaikka mitään maata mullistavaa sieltä ei tullutkaan.

Raporttia ei vielä ole, mutta kuten odottaa saattoi Jupiter suhtautui testaajaan erittäin avoimesti ja ystävällisesti. Sylinteritestissä Jupiterilla oli impulsiivisuutta, välillä yritti pleksistä suoraan ja välillä meni sivulta hakemaan. Jupiterilla näkyi tässä osiossa ja muutenkin testin aikana jonkin verran malttamattomuutta ja pientä piippaamista, kun Jeriko ja Ukko taas oli testissä hyvin tyyniä.

Erilaiset osoitukset Jupiter luki aika hyvin, yksittäisiä virheitä joissain kohdissa tuli, että ihan Jerikon 100% oikein tasolle ei yltänyt kuitenkaan. Tilallisen tehtävän Jupiter suoritti täysin itsenäisesti 10 sekunnissa. Hetken jo luulin, että suorittaa sen about kahdessa sekunnissa, kun lähti heti etenemään kompostiverkon puoleen väliin saakka, mutta siitä kääntyi vielä kertaalleen takaisin ennen kuin suoritti tehtävän loppuun.

Huijausosiossa Jupiter oli ihmisen osoituksella ohjattavissa harhaan, mikä ei sinänsä ollut yllätys koska se on niin miellyttämisenhaluinen ja haluaa niin kovasti tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä. Ei sillä sellaista omaa päätä oikein olekaan.

Muistiosiossa Jupiterin keskittymisongelma teki hallaa ja Jupiter muisti vain kaksi ensimmäistä viiveellä tehtyä toistoa. Mallioppimista Jupiterilla selvästi oli, mutta itse laite sitä vähän jännitti. Meni melko lailla suoraan kokeilemaan nappia nenällä, mutta ehkä koska laitteen pitämä ääni jännitti sitä jonkin verran, se ei painanut riittävän lujaa. Jupiter kävi kuitenkin useamman kerran napilla ja kerran saikin painettua riittävällä voimakkuudella.

Päättelytehtävässä Jupiter (vähän niin kuin Ukko) tuntui tyhjän kupin näyttämisen jälkeen katsovan selvästi toista kuppia, mutta valitsi kuitenkin joka toistolla vasemmanpuoleisen, eli ei tehtävää oikeasti ymmärtänyt.

Nyt kolme omaa koiraa testauttaneena SmartDog-testistä jäi tunne, että siitä voi saada paljonkin esimerkiksi kouluttamista hyödyttävää tietoa, varsinkin jos koiralla on jotain erikoisuuksia joista ei itse ole päässyt ihan selville. Ainakin jälkikäteen Ukon kohdalla moni asia sai selityksen. Toisaalta jos koira on helposti koulutettava ja helposti itsekin luettavissa, niin en koe, että testi välttämättä antaa uutta lisätietoa, enemmänkin vaan vertailukelpoista objektiivista arviota koirasta, jota voi ehkä verrata rodun keskiarvoon jos rodussa on riittävästi testattuja koiria.

Juhannus alkoi hyvillä uutisilla. Jerikollahan todettiin kevättalvella siemennesteen laatu heikentyneetksi ja eturauhanen suurentuneeksi. Eturauhanen ja kivekset ultrattiin normaalilöydöksin ja Jeriko sai Tardak-hormonipistoksen. Jälkikäteen nyt sitten kahdelta asiantuntijalta kuulin, että Tardak itsessään voi myös heikentää siemennesteen laatua, eläinlääkäri joka ultrasi ei osannut tuota silloin varmaksi sanoa ja päädyttiin tähän, koska vaihtoehtoinen lääkitys olisi aiheuttanut 6kk kilpailukiellon.

Nyt sitten hyvin jännittyneessä mielentilassa mentiin uusinta siemennestenäytettä ottamaan 2kk Tardak-pistoksen jälkeen ja siemenneste todettiin loistolaatuiseksi (vaikka Tardak voisi heikentää laatua jopa 6-8kk ajan)! Hurraa!! :))) Jerikon eturauhanen on myös normaalistunut eli pienentynyt, joten nyt olisi toiveissa uusintayritys Mandin kanssa ja toivotaan, että tällä kertaa kaikki sujuu ongelmitta ja pentuja tulee loppuvuodesta. Juoksuja odotellaan alkavaksi syyskuussa ja todella toivon pentuja tästä yhdistelmästä, tykästyin Mandiin tosi kovasti. :)) Pentue on suunnitteilla Kautuksen kenneliin, joten Nanna Aholta voi kysyä lisätietoja ja itse annan mielelläni lisätietoja Jerikosta. Jerikoa saa myös tulla tapaamaan jos pentue kiinnostaa. :)

Ei kommentteja: