lauantai 21. kesäkuuta 2014

Oma maa mansikka

Neljäs viikko uudessa kodissa. Omassa kodissa. Hommaa pihamaalla on riittänyt ja riittää edelleen ihan kiitettävästi, mutta ihan rehellisesti sanottuna tykkäänkin siitä, kun saa touhuta ja nähdä työnsä tuloksen. Samasta syystä joskus nuorempana L&T:llä kitkemässä töissä ollessa oikeastaan tykkäsin työstäni. Niin, ja tykkään kyllä olla ulkona, se on ihan parasta. :) Joten ne ajat, kun en ole ollut treenaamassa, olen ollut ulkona hommissa ja päivitykset jäänyt vähän vähemmälle.

Tällä viikolla on kuitenkin treenailtu tosi ahkeraan. Maanantaina käytiin Tavesin tottisvuorolla. Jeriko teki aika lyhyesti pari vauhtiluoksetuloa, ensimmäinen oli ihan ok, mutta toisessa oli sitä voimaa mitä halusinkin. Vähän kyllä törmäsi siinä vauhdissa, mutta mitäs nyt pienistä.. ;) Luoksetulojen lisäksi ei sitten muuta otettukaan. Ukko kävi tekemässä vähän seuruuta ja sain taas muistutuksen, etten anna Ukon olla niin paljon kiinni lelussa, vaan yrittäisin enemmän käyttää sitä turhaumaa. Vinoesteellä Jerikon kanssa kävi pieni liukastuminen ja sen jälkeen vähän vaikeuksia Jerikolla uskaltaa suorittaa estettä. Kökkö.

Tiistaina ajeltiin Länsi-Teiskoon Mariannen ja Juhan mökille, missä Juha oli lähimaastoihin tallannut Jerikolle voittajaluokan jäljen. Oli kyllä kivaa päästä ajamaan valmis "ammattilaisen" tekemä jälki. Jälki oli todella haastava, sisältäen pari laajaa suopursualuetta, viitisen ojanylitystä joista yksi oja oli niin leveä, että Juha oli sinne kastautunut ja saman tein itsekin perässä pitkävarsisista kumisaappaista ja loikkaylityksestä huolimatta. Jeriko ei kuitenkaan epäröinyt vaan jäljesti jälleen todella hyvällä tahdilla ja tarkasti maaston haasteista välittämättä. Miinuspuoli oli nyt kepit, Jeriko ilmaisi kaksi keppiä kuudesta, mikä oli ihan ihmeellistä eikä todellakaan tavanomaista. En tiedä olisiko sitten johtunut muutamista froliceista, joita Juha oli jättänyt sinne tänne jäljelle ja jotka Jeriko mun suureksi yllätykseksi pysähtyi syömään! Saiko Jeriko sitten näistä "vähän liikaakin" vahvistetta jäljeltä ja syventyi vähän liikaakin pelkkään jäljestämiseen, enpä tiedä. Jerikollahan on aina jälki ollut se ykkösjuttu, mutta viime kesästä alkaen on kyllä ilmaissut kepitkin todella hienosti. Oli miten oli, nyt tehdään kyllä pientä vahvistamista keppien ilmaisuun ennen rotumestiksiä. Iso kiitos Juhalle hyvästä jäljestä ja vinkeistä! :)

Torstaina oli kisanomaiset tottiksen Mutalassa. Tällä kertaa osallistujiakin ihan kivasti ja saatiin kivasti pareittain tehtyä harjoitukset. Tein Jerikolle ekaa kertaa voittaja-luokan liikkeet ja paikkamakuun piilossa. Ei tässä toki  mitään ongelmaa, kun paikkamakuu Jerikolla niin vahva. Jossain vaiheessa kurkin piilon takaa ja ihmettelin, että miten Jeriko siristelee toista silmää niin. Menin sitten välipalkkaamaan ja siellähän pisti hyttynen Jerikoa yläluomeen, silmää vaan siristi mutta muuten ei hievahtanutkaan. Partiopoika. :) Yksilöliikkeet meni kivasti, vaikkakin nyt oli paikkamakuun jälkeenkin kierrokset aivan tapissa ja poikittamista, edistämistä ja lievää kommentointia matkalla. Pitkän suoran jälkeen seuruu vähän siistiytyi. Tasamaanouto ihan jees, hyppynouto 80 cm lautaesteellä pientä arvontaa ponnistuspaikoissa. Vinoestettä Jeriko ei sitten meinannut saada suoritetuksi millään. Tein sitten eteenmenon  väliin ja sen jälkeen avustin Jerikoa juoksemalla rinnalla ja saatiinhan onnistuminenkin. On vaan herkät noi esteet, kun heti jos jotain pientä sattuu, niin tulee epävarmuus.. :(

Perjantaina aamupäivällä käytiin Valkeakosken tottiskentällä. Nyt Jerikon luoksetulot oikein vauhdikkaat, tasamaanouto myös oikein hyvä. Hyppyä nurtsilla pitkästä aikaa ja Jeriko ylitti hienosti 95 cm mennen tullen eikä edes hirveän pahaa arpomista. :) Vinoesteellä sitä vastoin arpomista taas oli, tehtiin ensin pari matalammalla ja sen jälkeen onnistui kisakorkuinenkin ilman apuja.

Ukko myös pääsi tekemään, hyppy Ukolla on kyllä aivan loistava. Vähän Ukko meinas jotenkin herpaantua ja jostain syystä ihan vahingossa tulla esteestä ohi kaksikin kertaa, kääntyi sitten ihan esteen kohdalla sivulle suorittamaan 95 cm hypyn aivan vaivattomasti ja rennosti. Hitsi vie. :)
Vireasioihin sain uusia (tai uusia vanhoja) neuvoja, jotenkin sitä vaan jumittuu samoihin kaavoihin ja on hyvä, kun uudet ihmiset oikeasti puuttuu omaan tekemiseen. Nyt pitäisi siis lähteä rikkomaan kaavaa ja nostattamaan virettä Ukolle. ;)

Tänäänkin juhannuksesta huolimatta oon häärännyt pihalla eikä oikein olis malttanut lopettaa ollenkaan. Sitten kun pääsee vauhtiin, niin tekisin pihahommia vaikka kuinka kauan! :D Lampaita kävin vähän rapsuttelemassa välissä ja on noi kyllä hassuja, kun ne on niin seurallisia ja uteliaita. Munhan ei pitänyt lampaita mitenkään rapsutella, ettei niistä tulis liian kesyjä, mutta ei sille mahda mitään, kun noi tulee viereen katteleen ja työntää pääntä käden alle. :D Kyllä ne silti koiralle ihan kivasti liikkuu, joten eipä toi nyt sitten haittaa.. ;) Sunnuntaina pitäis olla tulossa vielä pientä täydennystä porukkaan ja toivon mukaan pian saatais jokin niittokone tmv lainaan, että saatais toinen laidun ajettua matalaksi ja lampaat sinne. On täällä paljon hommaa, mutta on täällä vaan aivan ihana asuakin. :)



Koivun runkoon on kiva kyhnyttää selkää


Pensaan lehdet maistuu ja nää kaverit osaa hienosti jyrätä oksat kropallaan alas, että pääsee lehtiin käsiksi ;)



1 kommentti:

Ronja Ryövärintytär kirjoitti...

Ihania noi kaks viimistä! Eihän niissä oo affea?