maanantai 7. lokakuuta 2013

Onnistuneita treenejä

Nyt on treenailtu suunnitelmallisesti ja onnistuneesti. :) Tokon osalta ollaan nyt tehty useampia kokeenomaisia treenejä ja se on tehnyt selvästi hyvää molemmille koirille! Sunnuntaina vedin ensimmäiset tokotreenini (!), aiheena kontakti. Jännitti kyllä etukäteen, mutta kyllä se aika hyvin taisi mennä. Siinä kun uppoutui koirakoihin ja siihen, millaiset jutut voisi kellekin toimia, unohti koko jännäyksen ja uppoutui vaan touhuun. Oli hauskaa! :)

Koulutusvuoron jälkeen oli kouluttajien tokovuoro. Ensin otettiin Sarin ja Ruutin kanssa yhdessä paikkamakuu. Siinä kävikin sitten hassusti. Sari oli Ruutille piilossa ja mä näkyvillä. Saadakseen Ruutin huomion terävöitymään, Sari tapautti käsiään yhteen ihan kevyesti eikä tietenkään arvannut miten Ukko tämän otti. En siis missään nimessä syytä Saria seuraavasta. Ukko lähti välittömästi paikaltaan karkuun ja meni seiniä pitkin, kun yritti löytää hyvän piilon agilityesteiden seasta. Menin sitten vaan auttamaan Ukkoa, sanoin vaan, että "ei haittaa" (mitä käytän arjessakin rohkaisemaan) ja ohjasin Ukon takaisin paikalleen ja jätin siihen, missä Ukko pysyikin ihan hyvin ja rauhallisena loppu ajan. Palautui siis kuitenkin hyvin.

Mitä tossa sitten tapahtui? Taisin kirjoittaa siitä yhdestä treenistä ennen tokon SM-kisoja, kun vieressä oleva collie kyyläili Ukkoa, ohjaaja läpäytti kädet yhteen TOSI lujaa ja sen perään rynni päälle kuin raivohärkä. Luulen, että Ukko yhdisti käsien yhteen lyömisen niin vahvasti siihen, että joku rynniin uhkaavasti kohti, että nyt pelkkä pieni käsien läpsäys sai aikaan pakoreaktion. Alkoi vähän enemmän taas ärsyttämään tämän henkilön toiminta silloin, eikä edes yhtään pahoitellut tai mitään, vaikka silloin näki kuinka Ukko pelästyi ja sanoinkin, että Ukko nyt paineistui niin, ettei voida jatkaa heidän välissä. Että ihmiset osaa olla ajattelemattomia ja piittaamattomia toisia kohtaan! :(

Sari ei siis tehnyt mitään, mistä koiran normaalisti pitäisi pelästyä, mutta Ukolle oli muodostunut vähän turhan negatiivinen mielikuva tuosta ja kävi vaan niin. Kuitenkin loppuaika meni hyvin ja Sari kävi tarkoituksella välissä palkkaamassakin Ruutia, että näyttäytyi siinä Ukolle eikä mitään ongelmaa enää sen jälkeen. Eli en ole huolissani.

Sari liikkuroi meille sitten yksilöliikkeet ja vaikka liikkeestä seisominen meni maahanmenoksi, niin olin tyytyväinen siihen kuinka Ukon vire kantoi ja se teki liikkeet läpi. :)
Jeriko teki pelkästään paikallaolot ryhmässä ja ne meni ihan nappiin.

Tänään käytiin lenkillä Katrin ja Patun kanssa, mutta ennen lenkkiä Katri liikkuroi meille tokoa. Ensin Jerikolle kaukkarit, tunnari ja ruutu. Kaukkarit tuli tosi hyvällä tekniikalla nyt, tunnarissa ennakoi sivulle siirtymistä, ruudun merkki oli nopea ja ruutu kokonaisuutenakin hyvä. Katri käskytti ruudusta kutsun kahdesti ja kutsuin seuraamaan vasta toisella, etten ruokkisi ennakointia.

Välissä Ukko teki alokkaan liikkeet. Tällä kertaa palkkasin seuraamisten jälkeen ja sitten toisen kerran jäävien ja luoksetulon jälkeen. Hyppyestettä ei nyt ollut mukana. Ukon vire kantoi nyt tosi kivasti vaikka en palkannutkaan kaikista ja oli hyvin mukana häntä vispaten. Hyvältä näytti. Seisominenkin meni nyt oikein ja kun muistin olla tuijottamatta Ukkoa, niin maasta perusasentoon nousukin onnistui hyvin.

Jerikolle lopuksi vielä luoksetulo, zeta ja ohjattu. Luoksetulo oikein hyvä, vaikka alusta kyllä oli sen verran liukas (sellainen jännä vähän savinen pohja joka jää liukkaaksi jos on yhtään kostea) että hieman venyi seisomaan pysähtyminen. Pitää kuitenkin vielä ottaa hömpöttelynä luoksetuloa, ettei tule mitään ennakointia sen suhteen. Tässä en pyytänyt perusasentoon etten lisää ennakointia. Zeta oli oikein moitteeton. Ohjatussa ei lähtenyt merkille ekalla käskyllä, nytkähti paikallaan, mutta ei sitten kuitenkaan lähtenyt. Toisella käskyllä meni ja menipä vielä ihan vauhdikkaasti ja hyvin. Pari kertaa Jeriko on nyt tolleen jumittanut merkille lähtöä, toivotaan ettei nyt kokeessa sitten jumittaisi. Itse nouto oli taas tosi hyvä. :)

Eli vielä olis tarkoitus tehdä mahdollisesti yhdet kokeenomaiset treenit pojille ja sitten hömpöttelyjä. Enpä kyllä ole näin hyvin treenannut tokokokeeseen varmaan koskaan. :D Mutta aika myöhään tämäkin treeni aloitettiin, että saa nähdä millaista tulosta ehtii tuottaa. Hyvältä kyllä näyttää molempien osalta. Ukon kanssa on kyllä todella saanut miettiä monia asioita uudelleen ja tehdä eri lailla kuin Jerikon kanssa. On esimerkiksi oikeasti katseltava taivaanrantoja Ukkoa kohti mennessä tai sivulle pyytäessä, ettei paineista Ukkoa, kun Jerikolle taas pystyy hymyilemällä kertoa, että meni hyvin ja olen tyytyväinen, mistä Jeriko saa vaan varmuutta. Oppia ikä kaikki. ;)

Sitten vielä paimennustreeneistä lyhyesti. Ollaan käyty nyt kaksi kertaa Urjalassa Mican ja Jamin luona treenaamassa. Heillä on tosi kivoja lampaita (jotain Peteltä ostettuja risteytyksiä), sopivan kevyitä muttei kuitenkaan juokse heikkopäisinäkään. Ukon kanssa ollaan tehty nyt pyörimistä lauman ympärillä niin, että itse en ole lampailla ja Ukko on tosi nopeesti hokannut ajatuksen ja tänään meni jo tosi kivasti. Ukon hakukaaret on myös edelleen auenneet ja teki jopa yhden suorastaan täydellisen kaaren n. 60 metristä. Se oli hieno. :)

Jerikon kanssa ollaan harjoiteltu seisomaan pysähtymistä, mikä toimii kyllä Jerikolla paljon paremmin kuin maahanmeno. Nyt pysähtyi tosi kivasti hakukaaren päähän seisomaan JA mikä parasta, lähti lähestymään lampaita TODELLA nätisti ja rauhassa, JA otti hyvin käskyjä vastaan noston jälkeen. Tosi hienosti meni. Sitten jako. Voihan jako. En vaan saa sitä onnistumaan melkein millään. Sellainen nätisti lauman ympärillä pyöriminen ja oikean tilanteen hakeminen ei vaan mulla toimi mitenkään, en onnistu. Tai saatiin me onnistumaan jako muutamaan kertaan, mutta aikaa paloi aivan hitosti eikä yhtään jakoa saanut onnistumaan silleen niinku kerrasta, kahdesta tai edes kolmesta yrityksestä... Mutta ei hätää, on mulla toimintasuunnitelma lauantain kisoihin joka toivon mukaan toimii ettei sitten kaikki aika tuhlaannu jaossa eikä menetetä jaon ja häkin pisteitä. Että näillä mennään viikonlopun kisoihin.

Ei kommentteja: