sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Roke ja poke

Aikamoinen toiminnan päivä tänään, alkoikin aikamoisella jännityksellä, kun päädyin keskelle tosielämän Rosvo ja poliisi -leikkiä. Meidän naapurissa olevaan citymarkettiin oli nimittäin murtauduttu ja poliisit sitten varkaiden perässä metsässä jossa käytiin aamulenkillä. Katselin vähän siinä kävellessä, että ihan kuin jotain valoa välkkyis puiden välistä ja mietin, että onko siellä joku toinen koiran ulkoiluttaja sunnuntai-aamuna kuuden aikaan, vai onko joku hullu maastopyräilijä päättänyt harjoitella pimeässä. Jatkoin sitten hieman varovaisena matkaa, kunnes takaa kuului huutoa, jotain tyyliin "täällä on koiria" ja "seis". Säikähdin sitten, että siellä on nyt jonkun koira lähtenyt karkuun ja omistaja huomannut, että metsässä on muitakin koiria ja yrittää pysäyttää koiraansa. Pelkäsin, että taannoinen rotikan ja amerikan buldogin hyökkäys mun koiria kohtaan toistuu ja nostin aivan armottoman metelin. Omat koirat siis jalan taakse ja karjuin pimeään metsään "EI TUU!!!", kunnes sitten vähän hiljeni ja huikkasin metsään, että "onko teillä koirat kiinni?". Yllätyin hieman, kun vastattiin, että "Täällä on poliisi. Kuka siellä on?". :D Pitihän sitten poliiseille naamansa näyttää ja nolona selitin, että säikähdin hirveesti, että sieltä on joku koira tulossa kimppuun ja leijonaemona tietenkin ryhdyin puolustamaan. Herra poliisi sitten kysyi vielä, että kävikö jotain, että sattuiko mun koirille jotain. Jos mahdollista niin vieläkin nolompana sain vastata, että en heidän koiraansa edes nähnyt, kunhan vaan raivosin pimeälle metsälle. :DD Ei tällaista oikeasti tapahdu... :D Hurjilla seuduilla asutaan. No, ei siinä sitten mitään, poliisisedät pahoitteli, että olivat säikäyttäneet ja toivottivat hyvää aamunjatkoa.

Ajettiin sitten Janakkalaan (tai tarkkaan ottaen Turenkiin) agilitykisoihin Vellun ja Saran kanssa. Ekan radan kuvaaminen mun kännykällä ei onnistunut, kun tuli lähtö radalle vähän yllättäen, enkä taas muistanut ettei Sara ole koskaan mun kännykällä kuvannut, järkkärillä kyllä. Vellu sitten oli kuitenkin kuvannut rataa omalla älypuhelimellaan hidastettuna! Tässä siis kaikkien iloksi pitkä video, jossa koira todella on hidas! :D Todella kivasti kyllä hidastettuna näkee ja erottaa ihan jokaisen yksityiskohdan. Ensinnäkin Jerikolla on aikas kiva hyppytekniikka, hyppää pääasiassa tosi taloudellisesti ja vaivattoman näköisesti. Lähdöissä taas kiinnitin nyt huomiota, että ensimmäisen hypyn Jeriko hyppää tosi kaukaa, jätän siis Jerikon vähän huonolle etäisyydelle ensimmäisestä esteestä, pitäisi jättää joko lähemmäksi, että lyhyempi hyppy riittäis, tai kauemmaksi, että väliin mahtuisi vielä yksi askel. Yleisesti myös huomaa, että pääasiassa Jeriko kääntyy tosi hyvin, mutta vielä ohjausta parantamalla saisi senttejä pois noistakin käännöksistä. Ainut virhe radalla tuli pituudelta, mitä ihmettelin suuresti kun pituuden palikoita Jeriko ei ole varmaan koskaan kaatanut! Videolta kuitenkin näkee, että Jerikon ja mun linjat leikkaa ihan täysin ja Jeriko vetää ilmeisesti jalat alas jarruttaakseen ettei tule törmäystä. Pituutta edeltävälle putkellekin tuli pieni epävarmuus, kun Jeriko oli jo lukinnut toisen pään ja joutui sitä sitten vaihtamaan kun vihdoin kerroin mihin ollaan menossa. ;) Tuloksena siis joka tapauksessa 5 vp, -5,25 ja etenemä ihan kohtuullinen 4,28 m/s.



Toisella radalla tulikin sitte nolla, fiilis oli tosi hyvä ja Jeriko teki tosi hienon puomin ja tuli nopeasti kontaktille alas. Hidastetusta videosta näkee, että tässäkin oma ohjaukseni on hieman myöhässä, kun Jeriko ehtii puomin jälkeen katsomaan mua kysyvästi ja haukahtamaan, että "kerro jo minne mennään!". :D Virhe oli tosi lähellä, kun Jeriko meinas mennä putken sijaan kepeille vaikka kuinka yritin putkeen ohjata, totuus vaan on, että tässäkin aloin liian myöhään kertomaan ja Jeriko oli jo kepit valinnut. Lisäksi Jerikolla on alkanut viime aikoina esiintymään sellaista keppihakuisuutta, että meinaa herkästi kepeille lähteä. putken jälkeen A oli hieman hidas ja itse asiassa näissä kisoissa A:t molemmilla agilityradoilla tavallista hitaammat, en tiedä mistä se sitten johtui, johtuiko tässä siitä, että jouduin just edeltävästi tiukasti ottamaan putkelle..? Lopussa tokavikan esteen olisin saanut ohjata vielä tarkemmin, näyttää ponnistuspaikan ja tehdä vaikka vastakäännöksen niin olis tullut tiukempi kurvi. Tuloksena joka tapauksessa  0 vp, -5,71, etenemä 4,16 m/s. Alla rata normaalinopeudella ja hidastettuna (hitsi toi on kyllä hieno ominaisuus puhelimessa!). :)




Kolmannella radalla mulla tuli aivan totaalinen aivopieru! Putki oli kolmas este, jonka jälkeen piti kepeille mennä, mutta sillä välin kun Jeriko oli putkessä mulle tuli aivan totaalinen blackout. Lähdin ohjaamaan Jerikoa A:lle (!) ja tajusin juuri ajoissa, ettei se tainnut niin mennäkään. Kuuliainen ihana Jeriko kääntyi sitten vaan takas ja tuli kepeille, kun kerta pyysin. :) Mutta vielä siinäkin vaiheessa olin ihan epävarma, oliko se sittenkään kepitkään ja katsoin tuomarista, että tuliko hylky vai ei. :D Onneksi kepeillä oli hetki aikaa miettiä ja sen jälkeen niin loogiset esteet, että loppu rata palautui mun mieleen. Hitto mikä muistikatkos! :D Loppurata menikin sitten tosi kivasti, niin kivasti, että oli nollakin lähellä, mutta sitten rima tippuu, kun kierrätin Jerikon siivekkeen ympäri ja työnsin toiselle puolelle hyppyä toisella kädellä, mutta alkuperäinen ohjauskäsi tippui. Harmin ´paikka! Mutta olishan se nyt aika hassua tollasen alun jälkeen nolla saadakaan! ;D Tuloksena siis 5 vp, -5,55, etenemää en tältä ehtinyt saada kun tulokset ei tulleet seinälle ennen kuin lähdettiin. Toisaalta noiden kaarteiden jälkeen ei varmasti hääppöinen etenemä olekaan! :D







Oli kyllä kivat kisat! JANKK:n uusi halli oli kiva, itse asiassa aika sopiva lämpötila näin talvivaatteissa kuitenkin, ei tullut kylmä mutta ei ollut kuumakaan. :) Lisäksi talkooporukka oli mukavaa. :) Olin tosi tyytyväinen meidän kaikkiin ratoihin, jopa tohon viimeiseen vaikka alkuun meinasin mokata ihan totaalisesti. Meillä oli Jerikon kanssa tosi hyvä fiilis tehdä yhdessä, mikä näkyi tekemisen laatuna. :) Ennen kisoja oltiin Sarin kanssa puhuttu pitkään facessa "one mind" -fiiliksestä, punaisesta langasta ja yhteydestä koiran ja ohjaajan välillä. Erityisesti Jerikon kanssa mun on tärkeää pitää pää kylmänä enkä saa antaa minkään ärsyttää ja kiihdyttää itseäni, vaan koko ajan pitää välittyä Jerikolle fiilis että me tehdään yhdessä ja se on maailman paras koira! Siihen pyrin tänään ja mielestäni se saavutettiin aikas hyvin. :)

Vielä kotiin lähtiessä tuli pieni kommellus, kun auto ei inahtanutkaan startatessa, onneksi oli piuhat mukana ja saatiin  nopeasti virta auto ja päästiin kotimatkalle. :)

Illalla vielä käytiin Haavistolla hiihtovuorolla ja jostain selkärangasta se hiihtotekniikka nyt alkoi löytyä! :) Vedeltiin ihan rennosti aika tasaista tahtia Jerikon kanssa 4 km Vellulle ja Julmalle vetoapuna samalla, edes mäkiin ei suuremmin vauhti hidastunut enkä edes pahemmin väsähtänyt. Pari kertaa joutui hidastamaan, kun yksi koira siellä vähän sähläili ladulla, mutta muuten tosiaan aika tasaista tahtia keskinopeutena nyt 17,6 km/h ja keskivauhti 3:24/km. Huippuvauhdisksi sports tracker ilmoitti nyt 49,5 km/h, mutta nyt en kyllä usko! :D Ehkä joku saksanseisoja voisi sellaisat vauhtia alamäkeen päästellä, mutta ei nyt sentään Jeriko. :) Mutta siis tosi kivasti meni. Suksi luisti hyvin ja varmasti pitkälti johtui super hyvästä voitelusta, joka suksiin tehtiin tällä viikolla Pelottomalla! Kuulemma pitäis kestää 500 km ihan vaan kun harjailee puhtaaksi, mitään voiteluja ei tarvi itse laittaa. On kyllä hintansa väärti! :)

Sitten mentiin vielä Ukon kanssa sama lenkki pätkissä. Oltiin vähän niin kuin vetoapuna Johannalle ja Watille, meillä ei vetoapua kenestäkään ollut, mutta hienosti Ukko kyllä vetää, vetomotivaatiota on! Pari kertaa Ukko edelleen sai kyllä sitten hepulit ja alkoi riekkumaan hihnan kanssa, se on vielä NIIN kakara... :D Sukset ei siis häirinneet, piti vaan alkaa muuten härveltämään, perus Ukkoa... ;)

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ei hitsi mää nauroin täällä itekseni tolle poliisi-jutulle! :D Kyllä teille sattuu ja tapahtuu!

Sabina kirjoitti...

Mä naureskelin itselleni koko matkan aamulla, kun menin Vellua ja Saraa hakemaan. :D Ja vieläkin naurattaa välillä, kun aattelee tilannetta. :D

Liisa kirjoitti...

Voi apua :D Aika harva sitä itseään löytää poliisi etsinnän keskeltä!