maanantai 18. maaliskuuta 2019

NextOne-leiri

Viikonloppuna agilitailtiin oikein urakalla SDP:llä NextOne-leirillä. Alkoi kyllä tämän viikonloppu sprintti-SM ja normimatkan SM-kisojen välissä vähän hirvittää ja yritin myydä treenejä pois, mutta kukaan ei ostanut. Ihan hyvä, koska treenaaminen oli kyllä taas niin kivaa ja antoisaa, että olen tyytyväinen, että saatiin Jupiterin kanssa treenata. :)

Paljon tarttui taas haaviin. Lauantaina tuli huomattua, Jupiter on todella kevyesti takaaohjattavissa ja itse osaan ajoittaa takaaleikkaukset hyvin. Heittämällä tempaistiin yksi pätkä kolmen takaaleikkauksen kanssa joka oli kisaavien ratapätkässä. :) Lisäksi Jupiterille vahvistettiin tosi pitkän suoran irtoamista (tällaisia ei treeneissä olekaan oikein tullut vastaan).

Välistävetoja tehtiin japanilaisella tai sitten pakkovalssilla/puolivalssilla. Nämä on ajoituksen kannalta mulle melko haastavia. Jupiterin laukka on niin paljon pidempi kuin Jerikolla, että aikaikkuna mikä mulla on tehdä ohjaus (toisin sanoen ajoitus puolen vaihdolle) on todella pieni ja mun on vaikea ehtiä siihen. Japanilaista helpommaksi koin pakkovalssin.

Mua kohti tuleminen on myös Jupiterille haastavaa. Varsinkin hankalampia keppikulmien kanssa tästä tuli ongelma, kun Jupiter ei millään tulisi mua kohti, puskisi vain kohti keppejä ja väärää väliä. Mun rintamasuunnan kääntäminen kokonaan pois kepeiltä puolivalssilla helpotti asiaa jonkin verran, mutta samalla jouduin kyllä peruuttamaan pois kepeiltä ja antamaan Jupiterille paljon tilaa.

Sunnuntaina treenit jatkui. Taas tuli treeniä vaikeisiin keppikulmiin tai sitten vauhdikkaisiin kepeille tuloihin. Varsinkin vauhti on Jupiterille hankala asia. Jos tulee täyttä vauhtia kepeille, niin ei meinais ymmärtää jarruttaa kepeille vaikka antaisin jarrun ja käskyttäisin ajoissa. Harjoittelun paikka tässä siis. Leijeröintiäkin tuli tehtyä ja se taas on Jupiterille ihan helppoa hommaa. :D



Nyt alkaakin sitten lepoviikko. Miikku tulee hieromaan urheilijapoikia ja lepäillään ja kerätään voimia ensi viikonloppua varten. Ilmoittautuneita naisten C-luokkaan oli tullut vain 9. Viime vuonna taisi olla päälle 20 ja kahdenkymmen luokkaa se on ollut aikaisemminkin. Pidempi matka selvästi saanut monet äänestämään jaloillaan. Vaikka toisaalta kun tätä aloin miettimään tuossa aikaisemmin, niin mentiinhän me Jerikonkin kanssa 7,5km matka lähes kylmiltään kun kisakirjeessä viikko ennen koetta kuulin ettei matka olekaan 5km vaan tuo 7,5km. Jeriko ei myöskään tuolloin ollut yhtä hyvässä 5km kunnossa kuin Ukko tai Jupiter nyt on, joten omista koiristani en ole lainkaan huolissani. Nyt vaan hyvällä fiiliksellä kohti kisoja. :)

Ei kommentteja: