lauantai 30. joulukuuta 2017

Tavoitteiden pohtimista

Aika taas tavoitepohdinnan. Olen huomannut, että omat tavoitteet on aina vaan enemmän mennyt pidemmiksi pohdinnoiksi. Katsotaan kuinka pitkä sepustus tästä nyt tulee. ;) Ensin tälle vuodelle asettamani tavoitteet ja niiden toteuma.

Tavoitteet vuodelle 2017:

Paimennus:
Näiden tavoitteiden pohtiminen ei ole helppoa. Periaatteessa haluaisin Ukon kanssa vielä 2-luokkaa kokeilla, mutta voi olla, että seinä nousee tässä vastaan eikä se kuulo-ongelman vuoksi välttämättä ole mahdollista. Treenitavoitteena olisi oppia viestimään Ukolle myös vartalo- ja käsiavuilla, mutta kun tätä on alettu treenaamaan alkoi asia tuntumaan hieman "väärältä".. Jotenkin tuntuu "huijaamiselta" opettaa käsiapuja erikseen opettaminen koiralle lajissa, jossa kuulo ja kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää. Ja kun se ei kuitenkaan ole se suunta mihin itse haluaisin paimennuksessa mennä. Katsotaan mitä kevät ja kesä tuo tullessaan..

Jerikon kanssa jatketaan kisoja 3-luokassa, pyritään saamaan kokonaisia ehjiä ratoja ajattua ja mulle harjoitusta linjojen hahmottamiseen ja ylipäätään korkeimmassa luokassa kisaamiseen. Tavoitteena olisi siis ajaa ratoja joista jäisi pisteitä takataskuunkin ja tietenkin toivottavaa olisi, että tässäkin suhteessa kehitys olisi nousujohteista.

Ukon kanssa ei enää kilpailtu paimennuksessa. Kotona Ukko on päässyt tekemään joitain yksinkertaisia työtehtäviä, joissa omalla vietillä pääsee pitkälle. Välillä on ollut hankalampaa ja välillä taas sujunut todella hyvin.

Jerikon kanssa startattiin muutamissa 3-luokan kisoissa ja jostain jäi jotain pisteitä käteenkin. Viimeisissä kisoissa Jerikolta selvästi loppui puhti ja paukut. Tämän jälkeen Jerikolla alkoikin selvästi pahenevat selkäjumit ja todennäköisesti jo tuolloin se rajoitti vauhtia ja jaksamista. Ajoittain Jerikon meno on tuntui kesäna ikana todella hyvältä, ja ajoittain taas ei. Kuitenkin jo tähän astisiin saavutuksiin täytyy olla tyytyväinen.

PK-lajit:
Jerikolle jäljeltä SM-kisoihin osallistuminen ja kaksi 1-tulosta ja KVA-arvo olisi kyllä ne mitä haluaisin ensi kesänä saavuttaa. Niin pienestä on kiinni, että suuria muutoksia en näe tarvetta treeniin tehdä, pieni ripaus onnea vaan mukaan niin eiköhän se sillä. :) Keppileikkejä toki motivaation nostatukseen. Ja hyppytreeniä ja hienoahan olisi jos sen hypyn saisi toimimaan myös kisoissa ja erityisesti SM-kisoissa.

Hausta HK2 ja mahdollisesti myös EK-kokeisiin osallistuminen ja EK1..? Haku tuntuu kuitenkin nyt enemmän vieneen mua mennessään, joten voi olla ettei EK:ta oikein jakseta tehdä.

Hausta saatiin tavoite täyteen eli HK2. Päätin sitten jättä Jerikon hausta tauolle lajin rasittavuuden vuoksi ja näin ollen hautasin myös EK-haaveet. Ei koiran tarvitse kaikkea tehdä. Jälkikokeissa käytiin, mutta yhtään 1-tulosta ei valitettavasti saatu. Hyppyongelma haittasi ja kun hyppyä alettiin keväällä tekemään nostattamisen kautta, niin meni tottiksen mielentila ylipäätään vouhkaamiseksi. Hypyn harjoittelu tämän kautta oli selvästi virhe josta maksettiin varsinkin loppukesän kokeissa tottiksen huonona vireenä.

Agility:
Sujuvia ratoja ja yhteistyön hiomista erityisesti Ukon kanssa. Yhteistyön toimiessa toivon mukaan myös vauhti alkaisi nousemaan. Käsimerkkien ja erityisesti putkijarrujen yms. ohjausten vahvistaminen, jotta Ukko aina tietää mitä tulee seuraavaksi vaikkei pystyisi kuulemaan. Ukon kanssa mahdollisesti myös SM-kisoihin osallistuminen, Jerikon kanssa ainakin jos ei tule jotain aikataulullista erityistä. Jerikolle olisi kiva hyppysertejä saada, mutta voi olla, että aika ja ikä tulee vastaan tämän tavoitteen kanssa.

Ukon kanssa päätinkin sitten kevättalvella jättää agilityn kokonaan lajivalikoimasta. Olen edelleen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ukko ei koskaan agilitystä oikein syttynyt ja siitä aiheutui vain turhaa rasitusta sille vetolajien lisäksi. Jerikon kanssa ei hyppysertejä saatu, mutta runsaasti hyviä nollaratoja ja yhteistyö sen kanssa radoilla oli niin hyvää kuin vaan voisi uskaltaa toivoa. Loppusyksystä selkäjumit ja etujalan ontumiset (haljenneen anturan tai varvasnivelrikon vuoksi) katkaisi agilitykauden ja sitten todettiinkin selässä spondyloosimuutos ja loppuvuosi on vaan katseltu miten Jerikon kunto paranee levon myötä. 8-vuotissynttäreiden kunniaksi Jeriko pääsi tekemään kaksi lyhyttä radan pätkää eikä siitä ainakaan jumittunut, mutta arpoi kyllä ponnistuspaikkoja vaikka sitten itse hypyt sujui ihan tyylikkäästi. Selvästi kuitenkin epävarmuutta jäänyt Jerikolle tähän.

Valjakkolajit:
Ukolle kisaamista hiihtokisoissa Ilonan ja osittain munkin kanssa? Lumitilanteen salliessa treeniä ja höntsäilyä Jerikollekin huvin vuoksi.

Ukko starttasi Ilonan kanssa SM-kisoissa, missä yksilömatkan jälkeen tuli yllättävä ontumisongelma Ukolle, jonka seurauksena Ukon selkää kuvattiin magneettikuvausta myöten. Mitään ei löytynyt ja lopulta Ukkoa kuntouteltiin loppukevät, mutta onneksi sitten saatiinkin kuntoon loppukesän aikana ja syksystä lähtien on treenattu kovasti ilman mitään oireita.
Jerikon osalta vetolajihömpöttelytkin unohdettiin, kun varpaat selvästi oireili vetojen jälkeen.

Kulunut vuosi ei siis ollut kovinkaan hyvä terveydellisesti Jerikolle tai Ukolle kummallekaan. Ukon mystinen ontuminen onneksi meni ohitse, mutta Jerikon kohdalla spondyloosilöydös toki tarkoittaa monien asioiden miettimistä uudelleen.

Yllätin itseni lähtemällä Ukon kanssa myös rallitokokisoihin. Ensimmäinen koe oli särmikkääseen menoon tottuneelle ohjaajalle aika järkytys. :D Toinen koe jo mukavampi, kun osasi ennalta suhtautua hömpöttelymeininkiin ja molemmista kokeista tulos takataskuun.

Jupiter:


Jupiter tuli taloon maaliskuussa, mutta sen kanssa en ole paljoakaan stressannut tavoitteilla. Päällimmäisenä oli halu esitellä sille paimennusta, mutta olisihan sitä omilla lampailla kuvitellut vähän enemmänkin ehtivän tekemään... Jupiter esitteli aika tyylikästä menoa, tosi hyviä luontaisia flänkkejä ja reagoi herkästi ohjaukseen.

Agilityä aloiteltiin vasta loppuvuodesta (ihan suunnitellusti) ja Jupiter tuntui tosi hyvältä siinä. Innokas poika. :) Valjakkohiihtoa päätin ottaa sen testaamaan hetken mielijohteesta ja vaikka etukäteen olisin ajatellut, että Jupiter olisi voinut paineistua hiihtäjästä selän takana, niin Jupiter osoittautuikin luonnonlahjakkuudeksi.

Hakutreenit alkoi hyvin alkukeväästä/kesästä, mutta sitten treenit jotenkin jäi kaiken muun jalkoihin. Jälkeä tehtiin todella vähän. Jupiter tuntui jotenkin paremmalta haussa ja jäljellä tuntui ettei se oikein hoksannut mikä on homman juju. Tai sitten vaan treenasin aivan liian vähän. Todennäköisesti niin. Myöskään tottikseen ei oikein motivaatio tuntunut riittävän kuin vasta loppuvuodesta, joten ehkä ne pk-lajit jäi senkin vuoksi.

Jupiter on kasvanut tasaisesti ja siitä on kehittynyt rakenteeltaan hyvin tasapainoinen nuorukainen. Vauhtia riittää, mutta koordinaatiokykykin on ollut erinomainen koko ajan ja haavereilta on vältytty kuin ihmeen kaupalla. Mitään ontumisia ei ole esiintynyt ja Jupiter on ainakin toistaiseksi säilynyt täysin terveenä. :)


Tavoitteet vuodelle 2018

Jeriko:
Kesällä vielä toiveissa olisi osallistua jälkikokeisiin. Hyppy harjoitellaan kiertämään hyvässä mielentilassa ja palautetaan rauha tottikseen liiallisen vireen noston sijaan. Elättelen edelleen toiveita niistä 1-tuloksista, mutta tärkeintä on toki se, että Jeriko saisi hyvässä kunnossa harrastella. Jossain vaiheessa kun pk-jälki jää, siirrän Jerikoakin varmaan FH-jäljelle. Yksittäisten testauksien perusteella se voisi olla siinä erittäinkin hyvä.


Agility todennäköisesti unohdetaan, vaikka Jeriko mitattiinkin pikkumaksiksi ja alunperin oli ajatuksena starttailla siinä luokassa matalammilla rimoilla. En nyt lopullisesti sulje pois mielestä tätä mahdollisuutta, mutta tässä mennään ihan täysin Jerikon voinnin mukaan enkä agilityä tee jos se tuntuu yhtään erilaiselta kuin aikaisemmin.

Kaverikoirailua yritän nyt uudelleen herätellä henkiin, kun muuten koko viime vuosi oli siitä taukoa. Uudessa Akaa-Valkeakosken ryhmässä ei olla käyty vielä kertaakaan ja vähän jännittää ryhmässä olevan urokset, mutta lähdetään nyt kokeilemaan koska Kaverikoirana Jeriko on kyllä täysi 10. :)

Ajatuksissa on käynyt myös häivähdys, että starttaisiko Jerikonkin kanssa rallitokossa, mutta katsotaan nyt... Rallitokoa voisi käyttää tuon tottiksen vireongelman purkamiseen ennen ensi kesää...

Ukko:
Valjakkolajeissa on ehdottomat päätavoitteet. Nyt ollaan saatu kunnon treenisuunnitelmakin tehtyä yhdessä Tanja Kurikan kanssa (siis fysiikkatreeniä ajatellen) Ukolle ja toivon mukaan tämä kantaa hedelmää varsinkin SM-kisoissa, joita varten Kemistä on jo majoitus varattuna mulle ja Ilonalle. Lisäksi on parit muut kisat tähtäimessä jos vaan lunta täällä etelämmässä riittää.

FH-jälkeä jatketaan kesällä ja rallitokoillaankin varmaan jonkin verran kiinnostuksen mukaan. Joihinkin kuivan maan valjakkokisoihinkin olisi kiva päästä Ukon kanssa ensi kesänä.

Jupiter:
Edelleenkään ei huvita asettaa kovia tulostavoitteita. Päätavoite ensi vuodelle olisi varmastikin paimennuksessa. Olisi hienoa suorittaa SPKY:n perusrata ja startata ainakin 1-luokassa. Agilitytreenejä jatketaan ja kisaiän tullessa täyteen startataan varmaan joskus loppukesästä/syksyllä. Nyt pitäis vaan saada jotain säännöllisiä treenejä jo pikku hiljaa aikaiseksi..
Keväällä varmaan jatketaan pk-hakua ja mahdollisesti jälkeäkin. Tai ainakin yritän itseäni siihen motivoida. Vetolajien suhteen huvittaisi vähän kokeilla mihin Jupiterista siinä on, ehkä mennä kuivan maan kisoihin kahden koiran luokkaan Ukon kanssa tai syksyllä jopa yksin.. Hyvin epämääräisiä on nämä tavoitteet. Pitäisi mun ehkä vähän ryhdistäytyä.. :D

Ei kommentteja: