maanantai 19. kesäkuuta 2017

Tottista ja maastotreenejä

Viime tiistaina koirat pääsi Katriinan hellään osteopaattiseen käsittelyyn. Jerikolla oli edelleen lihaksisto ja kalvot aika jäykät nesteen puutteesta, mutta ei mitään yksittäistä isompaa jumia. Ukko tas oli ihan ok kunnossa ja Katriina rohkaisi mua alkamaan kokeilemaan pikku hiljaa järjestelmällisesti mitä rasitusta Ukko kestää. Mun ei kai sitten tarvi ihan haudatakaan ainakaan vielä vetotreenihaaveita, katsotaan miltä vaikuttaa. :)

Jupiter sai Katriinalta läjäpäin kehuja. On se omaankin silmään todella tasapainoisesti kehittynyt ja kasvanut, mitään sellaista "ruma pentu" -vaihetta ei ole näkynyt, ei takakorkeutta eikä mitään raajojen kääntymisiä tai mitään muutakaan. Koko ajan kasvanut tasaisesti ja oikeastaan näyttänyt jo tosi pitkään mun silmään sellaiselta "pieneltä aikuiselta". Puhumattakaan siitä kuinka hyvin se hallitsee kroppaansa. :) Ja vielä näiden munkin silmään näkyvien juttujen lisäksi Katriina kehui Jupiterin lihaksistoa ja kroppaa ihan kokonaisuudessaan, on kuulemma osteopaatin käsissä todella kultakimpale. :)

Anita oli meillä tiistaista torstaihin kylässä ja käytiin tiistaina tekemässä esineruutua, janatreeni ja tarkkuusetsintä Elville, Jupiterille pieni jälki ja Jerikolle pitkästä aikaa myös tarkkuusruutu. Todella hienosti Jeriko kyllä muisti mistä on kyse ja nosti kahdesta ruudusta pikku esineet. :) Elvikin on kyllä hieno koira, tykkään kovasti! :)

Jupiter teki oman jälkensä keskittyneesti ja tarkasti. Se taitaa poimia melkein kaikki namit jäljeltä, joten täytyy alkaa kyllä jo vähentämään nameja, jotta päästään etenemään vähän nopeampaa kuin etanavauhtia! :D

Keskiviikkona käytiin hakutreeneissä. En siinä edes muistanut koska Jeriko oli viimeksi hakutreenejä tehnyt (töiden vuoksi jäänyt useammat treenit väliin) ja kun muistelin, että edellinen kerta olisi ollut kokeenomainen, niin tehtiin nyt nostattava treeni. Jälkikäteen kyllä muistin, että oli välissäkin ollut ns. helpompia treenejä, mutta eipä haittaa välillä tehdä hauskaa vaihtelua. Etukulmissa valmiit maalimiehet, joilta ensimmäisen ilmaisulle menin ja otin Jerikon hallintaan ja palkkasin itse. Toiselta haukusta palkka, toiselle puolelle tyhjä ja sitten toiselle puolelle taas maalimies jonka jälkeen pako. Hauskaa oli. :)

Koivumäessä tottiskentällä, kun yritin tehdä tottistreeniä Jeriko oli aivan outu. Alun teki tosi hienosti, mutta seuraamisessa juoksuun siirtymisessä alkoi jätättää tosi voimakkaasti. Jätättäminen ja jähmiminen ei siitä helpottanut, joten lopulta pistin Jerikon vaan autoon pois. Ilmeisesti oli siis jäänyt kuitenkin Korrin koulutuksessa virheistä huomauttamisesta vähän liiaksi mielen päälle, mikä on vähän epätavanomaista Jerikolle, mutta on se toisaalta kyllä miellyttämisenhaluinen.

Torstaina käytiin tekemässä hyppytreeni Ilonan kanssa ja nyt Jeriko oli taas ihan normaali. 90 cm meni helposti, mutta metrisen Jeriko kyllä kielsi muutaman kerran ennen kuin hyppäsi esteestä ponnistuksen kera. Perjantaina tehtiin Ilonan kanssa parina ikään kuin kokeenomaisena, Jeriko ensin paikkamakuussa ja siitä seuraamisen ekaa suoraa ja siitä palkkasinkin laukausten jälkeen. Hienosti meni. :)

Eilen tehtiin jälki- ja esineruututreeni. Jerikolle reilu 900m jälki neljällä kepillä, jälki lähti janalta oikealle ja Jeriko tarkasti suunnan hienosti. :) Jäljestys oli taas parasta mahdollista, tarkkaa, innokasta ja reipasta. Kepitkin nousi hienosti, paitsi kolmas jäi jostain syystä yhteen alamäkeen. Liisa-Idakaan ei oikein osannut sanoa mihin kohtaan. Harmittaa kyllä aina nämä, kun näkee kuinka upean tarkkaa työtä Jeriko tekee (kakkoskepin mm. nosti ison kiven päältä) ja sitten jonkun pikku jutun vuoksi jää silti yksi keppi. Mutta ei auta murehtia. Treenit jatkuu.

Esineruudussa Jerikolla 7 esinettä, jotka lopulta nostatin kaikki, kun meni niin kivasti. ;) Ukko pääsi myös nostamaan neljä esinettä ja Jupiter ajoi pienen jäljen. Muurahaiset vähän haittasi, mutta sinnikkäästi Jupiter silti söi namejaan. Pitää tosiaan vähentää niitä jo.

Tänään käytiin tekemässä taas tottistreeni. Nyt tehtiin ensin seuraamispätkä niin, että Anne piti Jerikoa kiinni ja mä juoksin tai kävelin eteenpäin, josta kutsuin seuraamaan. Jeriko nousi tästä kivasti ja seuraamispätkä tämän jälkeen oli tosi hyvässä vireessä ja keskittynyttä. Luoksetulo ja tasamaanouto ja vinoeste myös niin, että Anne piti kiinni ja saatiin hienosti vauhtia liikkeisiin, myös vinoesteelle voimaa lisää. :) Lopuksi sitten hyppyeste, ensin 90 cm kahteen kertaan ja sitten metrinen. Metri sujui Jerikolta aivan upeasti nyt! Kerrasta itsevarmasti yli, epäröimättä yhtään ja ilman kosketusta esteeseen! Siitä sitten "yleisöltä" hurjat kehut ja hurraamiset, joista Jeriko kyllä olikin todella mielissään. :))

Jupiterin kanssa yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa opettamaan sekä perusasentoa, että edessä istumista. Tänään hömppäiltiin vähän tottiskentällä. Ukkokin sai vähän hömpätä rallitokoa. ;)



Ei kommentteja: