lauantai 25. helmikuuta 2017

Ekat karitsat

Viikko on hurahtanut taas nopeasti. Maanantaina oli agilitytreenit, kivan radan Tommi taas meille teki ja oli kiva treenata. Jeriko veti hienolla sykkeellä, mutta alun ihan ok pätkän jälkeen Ukko ihan vaan kyllästyi tai muuten vaan meno loppui. Ravaili jotain välejä eikä selvästi oikein napannut agiliitely. Rallitokoilu kentän laidalla taas oli Ukon mielestä tosi kivaa. ;)
Naureskelin täsä, että Ukko varmaan tykkää rallitokosta ihan kiusallaan, kun mä olen vannonut että siihen mä en lähde. Pistää mut syömään sanani. :D

Torstaina käytiin Liisa-Idan kanssa tekemässä hiihtotreeni koirien kanssa. Lunta tuli taivaan täydeltä ja vähän oli raskasta mennä, mutta hyvä treeni yhtä kaikki. Unohdin kännykän kotiin ja sitten vasta treenin jälkeen paljastui ikävä uutinen, että meidän kennelpiirin piirinmestaruus kisa ja samalla rotumestaruuskisa on peruttu. Tämä oli kyllä todella iso pettymys. :(

Vähän kuitenkin lohdutti se, että tiistaina tehtiin päätös lähteä valjakkohiihdon SM-kisoihin Lieksaan. Ilona siis lähtee hiihtämään Ukon kanssa ja mä huoltojoukkoihin. :)

Tänään tehtiin toinen treeni tälle viikolle ja nyt pohja oli aivan huippuhyvä. Vetäsin ekan suoran aika maksimeilla ja paluu ottikin sitten tosi koville. Ukko kuitenkin veti todella hienosti ja sinnikkäästi mun räpiköinneistä ja ähinöistä huolimatta. Vaikka talvi ei ole ollut mitenkään hyväluminen, niin kyllä hätä keinot keksii ja luovuudella pääsee pitkälle. On saatu nyt aika hyvin treenattua ja tuntuu, että Ukko on aikas hyvässä iskussa SM-kisoja ajatellen. Katsotaan sitten mihin se riittää. :)

Rennostikin on otettu eli hyvä tasapaino treenien ja levon välillä, lenkkeilyä ihanassa kevätsäässä unohtamatta. ;)




Pennun odotus on myös realisoitunut nyt aika paljon, kun sekä virallista että kutsumanimeä on pohdittu. :) Aivan huippua, että pentu tulee meille alle kahden viikon päästä! Yllärinä ensimmäinen uuhi karitsoi jo tänään aikaisin aamulla tai aamuyöstä. Odotin tämän uuhen synnyttävän vasta huhtikuun puolella, mutta toisin kävi. Ilmeisesti sutinaa oli ollut jo aiemmin ja mun nähden esitettiin vaan coolia. ;) Kaksi potraa karitsaa syntyi, ihan identtiset muuten mustat,mutta otsalla pienet valkoiset tupsut, uuhi- ja pässikaritsa. :) Nämä siis löytyi kun aamulla menin vesiä kantamaan, emo oli jo pessyt karitsansa kuiviksi, ja molemmat oli jalkeilla ja imemässä. Jospa noi kaikki uuhet olisi näin omatoimisia tässä karitsoinnissa, niin olisi kyllä helppoa. ;)

Nyt en sitten vaan enää luota mun arvioihin syntymäajoista enää ollenkaan, kaipa niitä voi tulla lisää ihan koska vaan ja kenelle vaan... Katsotaan ja odotellaan kuka synnyttää seuraavaksi. :)




Jerikon pennusta Savusta on saatu kuulumisia ja se on kyllä niin mahdottoman söpö ja kaunis koira, ja vielä kuulemma todella kiva harrastuskoiran alku. Aivan ihana! :)



Ei kommentteja: