sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Hyi, se on karvainen!

Olen itsekin joskus kritisoinut tiettyjä piirteitä näyttelylinjan kasvatuksessa (lähinnä pelkkien näyttelytulosten perusteella kasvattamista), mutta nyt alkaa olla mitta sen verran täynnä näyttelinjaisten morkkaamista, että pakko sanoa pari asiaa.

Pari kertaa olen kuullut tapauksesta, jossa näyttelylinjaisen pennun omistaja saa kuulla toiselta pennun omistajalta, että hänen pentunsa on parempi, kun se on paimenlinjainen. Tai että ei edes viitsitä kertoa mistä se on, kun toisella on sellainen huonompi näyttelylinjainen. Ylipäätään suhtaudutaan ylemmyydentunteella tai alentuvasti jos toisella on sellainen "paska rakki" eli näyttelylinjainen bc. Harmi, kun ei ole mun kohdalla tollaista mitään sattunut, keskustelisin oikein mielelläni näistä asioista ihan kasvotustenkin.

Muutenkin kuulee ihan älyttömän paljon sitä, kun paimenlinjaisen (tai sekalinjaisenkin) koiran omistajat väheksyy näyttelylinjaisia. Useimmiten nämä ihmiset on vielä sellaisia, että niillä on ensimmäinen bc ylipäätään ja/tai ei minkäänlaista ensi käden kokemusta koko näyttelylinjasta. Yleinen käsitys tuntuu vaan olevan, että näyttelylinjaiset on niitä paskempia ja jos haluaa harrastaa niin pitää ottaa paimenlinjainen vaikkei paimennuksesta olisikaan kiinnostunut. Ja pelkästään sillä linjalla voi jo leveillä vaikkei olisi mitään näyttöä, unohdetaan kokonaan sekin, että ohjaajallakin on osansa asiaan eikä pelkkä tietyn linjainen koira takaa menestystä.

Näyttelylinja alkaa olemaan jo niin paha asia, että näyttelylinjaistenkin omistajat haluaa puhua koirastaan sekalinjaisena jos mistään kymmenen sukupolven takaa löytyy paimenlinjaista. Tai sekalinjaisten omistajat puhuu koiristaan työ- tai jopa paimenlinjaisina, kun olishan se kauheeta myöntää, että oman koiran sukutaulussa on jo viidessä polvessa näyttelylinjaista.  Mikä on mun mielestä ihan naurettavaa! Ei koiran arvoa määritä sen sukutaulu, vaan sen omat ominaisuudet. Ainakin mun mielestä.

Toki jos paimennukseen haluaa koiraa, niin paimenlinjainen on ainut "oikea" vaihtoehto. Tai ainakin vähiten riskejä sisältävä. Samoin agilityyn useimmiten paimen- tai sekalinjainen voi olla parempi, koska rakenne on usein kevyempi ja elastisempi. Toisaalta agilityssä ei kuitenkaan huipulle päästä pelkästään hyvällä koiralla vaan ohjaajankin taidot todella mitataan, ja toisaalta näyttelylinjaisiakin on useita valioita ja nopeita agilitykoiria. Mutta jos omat taidot riittää sinne "huipulle" ja sinne haluaa tähdätä, niin paimenlinjainen voi olla se "paras" vaihtoehto, joskaan ei sekään pomminvarma.

Mutta sitten, kun puhutaan harrastamisesta ylipäätään, niin mikä tekee näyttelylinjaisesta niin paljon huonomman harrastuskoiran? Tilastot, mutta mielestäni hieman vääristyneet tilastot. Jo pitkään todella tavoitteelliset ja kokeneet ihmiset ovat ottaneet paimen-/työlinjaisia ja tottahan toki niille tulosta tehdään. Usein ensimmäisen harrastuskoiran ottaja ei välttämättä edes saa pentua paimenlinjaisesta pentueesta, näyttelylinjaisesta on ehkä helpompi saada. Ja kokemattoman on vaikeampi tehdä tulosta. Tilastoja ehkä jatkossa vääristää vielä enemmän se, kun nykyään melkein kaikki vähääkään harrastamisesta tai kilpailemisesta kiinnostunut tuntuu pitävän paimenlinjaista ainoana oikeana vaihtoehtona. Näyttelylinjaisen koiran ottaminen harrastuskoiraksi olisi jotenkin noloa monien mielestä.

Mutta on niitäkin, jotka ottaa näyttelylinjaisen toisen perään, takoo tulosta näillä "huonoilla" koirilla ja tuntuu olevan erittäin tyytyväisiä koiriinsa. Miten tämä sitten on mahdollista jos näyttelylinjaiset on niin paljon huonompia? Eikö kokenut ihminen heti vaihtaisi "parempaan" linjaan, jotta voi "menestyä paremmin"? Pakko kai näyttelylinjaisissakin on olla jotain hyvää sitten, kun näitäkin ihmisiä on.

Jokainen voi ihan itsekseen miettiä mitä nämä ominaisuudet voisi olla, mutta ennen kaikkea kyse on varmasti siitä mikä sopii kenenkin käteen parhaiten. Itse tykkään esim. tottiksessa Jerikon (ja useilla muilla näyttelinjaisilla nähtävästä) asenteesta enemmän kuin paimenlinjaisen tekemisestä. Mutta tämä onkin makukysymys ja niistä on turha kiistellä. Ei vaan pidä tuomita jotain, mitä ei edes tunne riittävän syvällisesti. ;)

Sitten tää ulkonäköasia. Paimenlinjaisten omistajat yleensä väheksyy näyttelylinjaisten ulkonäkökasvatusta. Usein kuuluu sanottavan, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä, kunhan on tykki harrastuskoira. Niin, ulkonäöllä ei olekaan mitään väliä, kunhan koiralla ei ole pitkä karva, kunhan se ei ole "tavallinen/klassinen mustavalkoinen" ja kunhan sen korvat ei ole "tavalliset" jne. Ja plussaa on jos korvat on eriparia, väritys epätavallinen, ja karva pitää ehdottomasti olla lyhyt! Mutta ulkonäöllä ei muuten mitään väliä. ;)

Ruma kauhean turkikas näyttelylinjainen ja kaunis paimenlinjainen?

Itse kuulin töissä ihmeellisen kommentin, kun yhdellä työkaverilla on viides paimenlinjainen bortsu ja aiemmin ollut lammastilakin, mutta ei enää. Puhuttiin koirista ruokapöydässä ja näytin kuvan omistani, niin kommentti Jerikosta meni suurin piirtein näin: "Mikä toi on? Onko toi muka bortsu? Ei se varmaan ainakaan paimenna". Pääsinpähän vastaamaan, että itse asiassa kyllä paimentaa ja kilpaileekin paimennuksessa. Paimentaminen on tietenkin erilaista kuin paimenlinjaisen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa.




Mutta mikä siinä on, että niin kovin monella tuntuu ulkonäkö yhdistyvän siihen, millainen kyseinen koira olisi harrastuksissa? Jos on näyttelylinjainen jolla on turkkia jonkin verran, niin se leimataan heti paskaksi harrastuskoiraksi vaikkei olisi nähnyt kyseistä koiraa tekemässä mitään. Ei se ulkonäkö määritä koiran muita ominaisuuksia, kunhan rakenne ja turkki on silleen kohtuulliset ettei haittaa menoa. Lyhyt karva on varmasti käytännöllisempi jossain navettahommissa, mutta eihän ne hommat vastaa bordercollien alkuperäistä työtä ja joukossa siksi on niitä pitkäkarvaisiakin myös paimenlinjassa. Bordercollien turkin pitäisi olla säätä kestävä ja likaa hylkivä, joten pitkäkarvaisellakin kuivuessaan kura rapisee vaan pois. Itse asiassa Jeriko kuivuu nopeammin kuin Ukko ja aivan yhtä paljon niiden mahan alusia joutuu pesemään kurakeleillä. Jerikoa harjaan myös hyvin harvoin.

Käytiin mutakylvyssä




Vähän vielä olkikylpyä päälle (huomaa heinäsilppu raivaussahan jäljiltä ;) )

Sitten ravistelut....


Ja taas valmiina menoon ;)

Se mikä itseä joissain näyttelylinjaisissa nyppii on se, kun alkaa olemaan jo niin pitkä- ja tuuheaturkkisia ettei varmasti jaksaisi pitkäkestoista työtä ilman lämpöhalvausta ja toisaalta niin raskasrakenteisia, ettei senkään puolesta voisi kovaa rasitusta kestää. Ja sitten itsellä tökkii jos bordercollieta kasvatetaan ihan pelkästään näyttelyitä ajatellen ja pelkkiä näyttelymeriittejä katsoen. Sitten näiden äärinpään kennelien/kasvattajien mukaan muut arvostelee koko näyttelylinjan paskaksi vaikka näyttelylinjaisissa on runsaasti hienoja ja menestyneitä harrastuskoiria ja kasvattajia jotka kiinnittää huomiota niihin käyttöominaisuuksiin vaikkei se paimennusta olisikaan.

Ulkonäkökysymykset on yleensä makuasioita ja toisen silmää miellyttää toinen, toisen silmää toinen. Se on luonnollista ja ymmärrettävää. En voi kuitenkaan ymmärtää ulkonäön perusteella huonoksi/paskaksi leimaamista ihmisten suista, joiden mielestä ulkonäöllä ei muka ole väliä. Antaa koiran muiden ominaisuuksien, tekemisen ja vaikka niiden harrastusmeriittien puhua puolestaan. ;)

Jokaista (ensimmäistä) bc:tä hankkivaa kehoittaisin katsomaan läpi näiden yleisesti vallalla olevien puheiden ja miettivän tarkkaan millaiseen käyttöön koiraa on itselleen hankkimassa, mitä sen kanssa haluaa tehdä, millaisiin koiriin on tottunut tai millainen sopisi parhaiten omaan käteen. Kannattaa myös tutustua useampaan kuin yhteen koiraan joka linjasta, koska erot samankin linjan sisällä voi olla isoja. Yksilöitä kuitenkin kaikki.

Lopuksi vielä pakko sanoa, että mun mielestä ainakin tässä kuvassa jokainen koira on kaunis, lyhytkarvaisesta paimenlinjaisesta mustavalkoiseen näyttelylinjaiseen ja jokaisella on harrastuksissa omat vahvuutensa. :)


13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

samaa mieltä! Seuraan huvittuneena näitä keskusteluja. Siinä missä näyttelylinjaisiin mahtuu turkkikasoja ja raskaita rakenteita, se paimenlinja ei todella automaattisesti tarkoita parempaa rakennetta. On kehnoakin kehnompia etuosia ja jäätävää takakorkeutta. Jos ei bordercollie aiemmin ollut mikään karvakasa, se ei varmasti ollut mikään takakorkea ponikaan!
Jos koiran sukutaulusta löytyy yksikin joskus paimennuksessa kilpaillut, se on silloin sekalinjainen, vähintään!
ulkonäöllä ei ole väliä - kunhan mainitsemasi esimerkit täyttyvät (kunhan se on mahdollisimman kaukana näyttelylinjaisesta). Jos se täydellinen ja mahtava KÄYTTÖlinjainen BC saa EH:n näyttelystä niin hädin tuskin sitä kehtaa kellekään kertoa!
ja ei, mulla ei ole edes BC:tä, kunhan seuraan näitä juttuja kun sama tuntuu pätevän esim. malinoisseissa. Se käyttölinjaisuus ei todellakaan automaattisesti takaa esim. tervettä rakennetta! Jos ei niiden jalostuksessa ulkonäkö merkkaa, niin saisi se kummassakin linjassa merkata sen verran et saataisiin normaalisti rakentuneita bordercollieita/malinoisseja ym!

Janika Karenmaa kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!!!
Itsellä kotona 3 täysin näyttelylinjaista koiraa, joilla jos jonkin näköistä tulosta eri lajeista (kuten myös näyttelyistä). Ross päihittää agilityssä monet paimenlinjaiset ihan mennen tullen nopuedessa ;) Kaikki kolme ovat ihan supereita ja tosiaan niiden asennen on paljon voimakkaampi kuin paimenlinjaisen. Joskus mietin ottavani paimenlinjaisen, mutta katsoin niistä videoita, ja se tekeminen oli sellaista tekniikkaa täynnä olevaa suorittamista, ei kiitos. Isosta karvasta en tykkää ja koiran tulee olla sen verran kevyt, että jaksaa tehdä pitkäänkin, mutta niitä tosiaan löytyy näyttelylinjastakin :) Mä ehdottomasti haluan, että korvat on puolipystyt ja eteenpäin olevat kauniit, koira klassisilla merkeillä, värillä ei väliä. JA sen pitää toimia harrastuksissa. Tähän meneessä olen saanut nämä kaikki :D

Sabina kirjoitti...

Kiitos kommenteista! :)
Täytyy vielä tarkentaa ettei tule väärinymmärryksiä, että tarkoitan tässä kritisoida näyttelylinjaisten morkkaamista ja käsitystä, että ne vaan yksinkertaisesti olis kaiken kaikkiaan huonompia harrastuskoiria kuin paimen-/työlinjaiset. En myöskään väitä, että tilanne olisi toisin päin. Molemmissa linjoissa on sekä hyviä että ei niin hyviä koiria, lajista riippuen.

Omaan käteen tosiaan tottiksissa tuntuu sopivan parhaiten tollanen näyttelylinjainen, mutta paljon on niitä paimenlinjaisiakin joiden tottista katselen ihaillen. Paimennusta on turha mainitakaan.

Omasta mielestä näissä on eniten kyse siitä, mikä sopii kenenkin käteen, ei absoluuttisista totuuksista, että mikä linja tai koira on parempi. Ja tökkii pahasti, kun kuulee tollasia väheksyviä kommentteja koko linjaa kohtaan, kun kyse on enemmänkin yksilöistä.

Mulla on tällä hetkellä koira molemmista linjoista ja tunnen paljon koiria molemmista. Jatkossakin mulla tulee varmaankin olemaan koiria eri linjoista ja ehkä sitten vaan pyrin jakamaan sen mitä harrastan kenenkin kanssa jokaisen koiran vahvuuksien mukaan.. :)

Maija kirjoitti...

Jjjjjep!!! Monta kertaa olen saanut kuulla koiratutuilta, että "Otit sitten tommosen karvaisen! (hyi)" kun ovat nähneet Riimin eka kertaa.

Olin ihan yllättynyt kuinka tämä karva-asia (nlylinja-asia) aiheutti reaktioita heissä.

Koirahan on ollut kultakimpale <3 Karvoistaan "huolimatta".

Maija kirjoitti...

Yksi ihan hyvä kaveri (tai näin luulin...) itse asiassa kommentoi "hauskasti", kun näki meidät kisoissa ekaa kertaa, että "kyllähän sillä näköjään on kuitenkin vauhtia vaikka on tuota karvaa". IWL mitä helevettii :D :D

Sabina kirjoitti...

Joo, Riimi kans on hyvä esimerkki siitä, ettei ole koiraa karvoihin katsominen, kyllä se kiitää niistä huolimatta ;)

Saara kirjoitti...

Todella hyvä teksti! :)

Laura kirjoitti...

Todella hyvä teksti Sabina! Itselle näyttelylinjainen sopii mielestäni paremmin, parempi vaan jos se on hieman hitaampi vaikka aksassa kun en ole itsekään niin nopea ;). Ja ulkonäöllisesti ihan perinteinen mustavalkoinen, suhteellisen kevyellä karvalla varustettu mutta kuitenkin karvainen eikä ihan nahka, mielyttää silmää eniten. Jos joskus on aikaa, ja omia maita, harrastaa paimennusta enemmän sitten varmasti harkitsen paimenlinjaista. Luulen että tämä paimenlinjavillitys on muotijuttu joka tasaantuu ajan myötä. Monessa rodussa on trendien perässä menty kovastikin metsään, toivottavasti suomalaiselle bordercollielle ei käy niin tässä hötäkässä.

Janika Karenmaa kirjoitti...

Eilen kuulin, että eräs showlinjan kasvattaja (joka ei ole koskaan ko. koiraa edes nähnyt) oli sanonut, että ei ymmärrä miksi kaikki sitä hehkuttaa, kun ei sillä ole edes turkkia. Kyse siis Rossista, joka kuitenkin on MVA :D Että voihan se mennä näinkin päin :D

Anita kirjoitti...

Hyvä teksti Sabina!
Joskus muinoin kun ekoja kertoja kävin paimentamassa Lotan ( Starlet Clancy ) kanssa Paimenkoirayhdistyksen treeneissä sain aluksi kuulla tuota moittimista "ai se on näyttelylinjainen". Mutta Lotta oli se koira joka oli mulla töissä mukana hakemassa lehmät navettaan ja toimi muutenkin varsinkin sellaisissa töissä joissa tarvittiin malttia. Sen homman se hoiti tosi hyvin ja rauhallisesti. Myös Tara ( Nahrof on Reflection ) heti Suomeen tullessaan 16 viikkoisena pisti isonkin lammaslauman nippuun. Molemmilla oli turkkia sopivasti. Nykyisillä koirilla on myös sopivasti turkkia ja kai se Elvi on kokonaan näyttelybuudeli! Eipä ole tarvetta etsiä suvusta sitä paimenlinjaista. Kehtaan kyllä sanoa että on show-linjainen ja molemmat minulle rakkaita.

Ronja Ryövärintytär kirjoitti...

Taas kivenkovaa asiaa hyvin tiivistettynä! Ärsyttää myös sellainen habituskoirien hankkiminen, että otetaan agilityyn/tokoon/rallytokoon/mihin vaan PAIMENLINJAINEN bortsu ihan vaan, koska rahalla saa ja hevosella pääsee. -tarkoitan että kuvitelma on juurikin, että sillä "paremmalla" koiralla jotenkin päästään heti pidemmälle/nopeammin ja vähintäänkin piireihin. Tollainen asenne hiipii kaiken aikaa nuorempiin ja nuorempiin, melkein kaikissa roduissa missä vaan on työ- ja näyttelylinjaa erikseen.

Toinen mikä turhauttaa on se, että itse joskus sortuu samaan "tää nyt on vaan näyttelypuudeli" vaikka oikeasti voisi rehellisesti sanoa, että olen huono ohjaaja enkä todellakaan osaa sanoa koiran potentiaalista, linjaan katsomatta!

Heta kirjoitti...

Blogisurffauksen seurauksena eksyin tänne lueskelemaan juttuja. Kiva, että muissakin roduissa löytyy "linjakiistojen" joukosta tällaisia ajatuksia :)

Belgipuolella liikenteessä hyvin samaa. Yksilöitähän nämä kaikki ovat linjoista viis. Eniten juippii juuri tuo, että aloittelevat suuntaavat suoraan käylinjoihin (mikä on toki ok, se kaikille suotakoon) ja näylinjat on auttamatta haukuttu pystyyn. Groenendaelien parissa törmää yhtenään siihen, kuinka koirat on oletuksella arkoja säpsijöitä, joista ei ole mihinkään. Usein tulee vastaan ihmettelijöitä, kun nämä eivät säikykään ja jopa tekevät hommia... :p

Linnea ja BC Osmo kirjoitti...

Löysin kirjoituksesi kun googlettelin näyttelylinjaisista bortsuista paimennuksessa. Olen niin monessa kohtaa kanssasi samaa mieltä! Itseasiassa tykkään sähäköistä koirista ja ainakin mihin olen itse törmännyt, täyttävät näyttelylinjaiset paremmin tämän kohdan.

Itse en halunnut paimenlinjaista myös koska tiesin, että se tuskin pääsisi paimentamaan ja mielestäni se olisi ollut väärin. Nyt paimennus on alkanut kiinnostaa ja pohdinkin, olisiko mun näyttelylinjaisesta siihen kun suvussakin on vain yksi (isän isän isä) joka on työskennellyt lammastilalla.