perjantai 19. heinäkuuta 2013

Yleisön toiveesta ;)

Yleisön (eli Immin) toiveesta olen vähän nyt kuvaillut/kuvauttanut Ukon treenejä, että saan niitä näytille. Ollaan tosiaan Somerolla tehty nyt kuutta keppiä ja Ukko on edistynyt huimasti! Kyllähän se kehittyy, kun vaan treenaa. :D Kieltämättä ollaan tehty keppejä aivan liian vähän. Mutta siis nyt kestää jo ihan hyvin häiriötäkin, taipuu hyvin sulkukulmista ekaan väliin ja virheitä tulee harvoin vaikka olen vedättänyt aika paljon. Lisäksi ollaan sillä terassin portaalla harjoiteltu kontaktiasentoa.



Tänään mentiin Tuijan kanssa tokoilemaan ja Tuija kuvas Ukon treeniä. Aloitettiin ruudulla ja ensin kaksi toistoa alustalle, sitten ilman alustaa. Tuskin Ukko oikeastaan koko alustaa siellä tarvis alkuunkaan.



Sitten seuraamista. Välillä Ukko painaa jalkaan tai suorastaan nojaa siihen perusasennossa ja tulee vinoksi, pyrin kyllä korjaamaan sen aina kun menee ihan mahdottoman vinoksi, mutta muuten yritän vähän katsoa sormien läpikin. Mutta hitsiläinen mikä hieno juttu tänään, seuratessa tunsin (vaikka en oikein meinannut uskoa tuntemustani) Ukon hännän vasempaan käteeni. Ja siis video todistaa mun tuntemuksen oikeaksi!! Ai kun olen tyytyväinen! :)







Sitten nouto. Vauhti ei päätä huimaa ja pitäis itse asiassa kyllä edelleen tehdä enemmän nostatusta ja hetsausta eikä ottaa tolleen perusasennosta ollenkaan.


Sitten tehtiin vielä liikkeestä seisomista. Suureksi yllätykseksi heti ensimmäisellä oikein! :D Eikä edes ihan hirveen valuva pysähtyminen.


Viimeisenä vielä liikkeestä maahanmeno. Tosiaan ollaan nyt treenailtu tokoa niin vähän ja tuppaa asennot menemään sekaisin, että molemmissa palkkasin heti vaikka periaatteessa maahanmenon olisi voinut tehdä kokonaisena liikkeenä. Mutta fiilistellään nyt mieluummin kuin hinkutetaan, ei oo mitään koetavoitteita tällä hetkellä.


Jerikoa on ärsyttänyt, kun Ukko on saanut treenata keppejä ynnä muuta Somerolla takapihalla eikä Jeriko ole päässyt. Nyt se pääsi kyllä myös tokoilemaan ja ai hitsi kun on hieno poika! Nyt on merkistä tullut todella arvokas Jerikolle ja sillä on selvästi halu mennä nimenomaan merkille, ei sen ohi. Ohjatulla tuli ekalla toistolla silti vähän vino merkki, joka tapauksessa annoin noutaa, en tiedä miksi. :D Toisella toistolla jäi taas hieman vinoon ja annoin uudelleen "merkki"-käskyn. Aiemminhan Jeriko olisi tällä ampaissut noutamaan ja nytkin selvästi halu olisi ollut, mutta kuunteli ja korjasi itsensä suoraan merkin taakse. Itse noudot molemmille puolin hyvät.

Ruudulle teki heti ensimmäisellä aivan upean merkin ja palkkasin siitä suoraan.  Toisellakin kertaa merkin taakse tikku suoraan ja siitä ruutuun, ruudussa annoin "stop"-käskyn (pitkäänhän käskin suoraan maahan ja nyt kun olen alkanut yrittää seisomaan pysäyttämistä niin ei ole oikein onnistunut) ja polvet meinas vähän notkahtaa niin, että näki ettei ollut itsestäänselvyys, mutta taas Jeriko kuuntelu ja jäi seisomaan! :))) Ja eipä muuten hakeutunut mitenkään reunaan niin kuin parille viime kerralla vaan prikulleen keskelle.

Seuraaminen oli aika kauheeta. :D Jeriko poikitti aivan hulluna ja lopulta tarrasin vähän poskikarvoista, että rauhoittuisi. No, rauhoittui ehkä vähän, mutta ei hirveesti. :D Tehtiin sitten tiivistä vasemmalle käännöstä kunnes otti taaosaa mukaan ja sitten ihan lyhyitä parin askeleen seuraamisia ja pysähdyksiä, ja lopulta hidasta seuraamista muutama askel ja nyt Jeriko oikein kunnolla keskittyi ja seura tikkusuorana ja tästä palkka! :)

Sitten tehtiin häiriötunnaria, mutta oli jo ehkä liikaakin häiriötä, kun oli Ronjan wubba (Ronja juoksuissaan) ja metallikapula (sekä yksi muu Ronjan lelu). Ensin Jeriko toi wubban, annoin pudottaa jalkoihin ja pyysin uudelleen "oman". Toi metallinoutokapulan. Pyysin uudelleen "oman" ja lähti käymään läpi tunnarikapuloita, näki että meinas hieman pokka pettää ja harkitsi jonkun vaan nappaamista, mutta taas kokos itsensä ja etsi oman. :D Vähän siis liian vaikea treeni, mutta toisaalta opettavainen. Toisella toistolla Jeriko kävi hyvin kapulat läpi ja toi taas varmasti oman. Edestä sivulle siirtymiset on kyllä vähän tupannut nyt jäämään vajaiksi. Pari toistoa otin niitä vielä, että sain Jerikon oikeasti sivulle.

Tavararoita keräillessä Jeriko leikki pallolla ja otin siitä vielä parit kaukkarit, hämyheitin pallon ja Jeriko ampaisi jonnekin 15-20 metrin päähän, käskin maahan ja siitä istu-seiso-istu ja aivan upeella tekniikalla tuli seisomasta istuminen ja vielä nopeasti! Toinen samanlainen istu-maahan-seiso-maahan ja tämä kans aivan nappisuoritus! :) On se vaan hieno! Ja vaikka Jeriko tekis väärin, niin sitä voi korjata ja Jeriko itsekin korjaa, ei paineistu eikä ala säheltämään, vaan parantaa työtään. Kyllä mä oon nyt aatellut Jerikoa treenata tokossa ihan kunnolla niitä viimeisiä evl1:iä ajatellen, ettei tarvi turhaan kokeissa käydä. Lisäksi piirinmestikset vähän siintää mielessä.. ;)

Ei kommentteja: