perjantai 22. kesäkuuta 2012

Meidän porukka

Ollaan juhannuksen vietossa mökillä, on kyllä ihanaa! :) Jeriko on taas aivan riemuissaan, se ei saa tarpeekseen täällä touhuamisesta, koko ajan karkaa uimaan, tuo vesidummyä, jalkapalloa tai milloin mitäkin heitettäväksi. Tai palauttaa Matin isälle golfpalloja. Ja jos ei muuten actionia ala löytyä, niin sitten voi Ukon kanssa juosta hirveetä rallia ympäri pihaa. Ja sinnikkyyttä kyllä riittää, jos lelu ei muuten lennä, niin sitä voi tuoda vähän lähemmäksi. Tai sitten vaan seisotaan minuuttikaupalla tuijottaen lelua. Kuulostaa jo aivan sekopäiseltä ja sitä se välillä onkin, mutta osaahan toi onneksi välillä rauhoittuakin. Antaa sen nyt iloita, kun vasta tultiin. :)

Meillä on kyllä niin hauska elukka-porukka, että pitää nyt vähän kissoistakin kirjoittaa, kun niistä sanon niin harvoin mitään. Monesti on kuitenkin käynyt mielessä. :)

Lulu ja Lallihan on mun isän edesmenneen kissan pentuja, nyt jo vähän reilu 6-vuotiaita. Ne oli sellainen sopiva porras koiran ottoon, kun Matilla ei kotonaan koskaan ole ollut lemmikkejä. Ja kun Fasun pentuja katsellessa sain Matin suostuteltua ottamaan yhden, niin meneehän se toinenkin siinä rinnalla, on seuraa toisilleen. ;) Aika hauskoja persoonia ne kyllä onkin. :D

Lalli on meidän lonely rider, omantiensäkulkija. Lalli tekee niin kuin Lalli haluaa. Menee ulos silloin, kun haluaa eikä paljon piittaa meidän huuteluista. Tänäänkin mökille lähtöä valmistellessa kissat oli jo saatu sisälle, mutta yhtäkkiä huomattiin, että parvekkeen ovi on taas auki ja kissat poissa. Lalli ei nykyään enää juurikaan muista piittaa, ei enää leiki Jerikon kanssa, on vaan täysin välinpitämätön. Joskus, todella harvoin, se saattaa kuitenkin nuolaista Lulua tai Ukkoa. Meidän rapsuttelut Lalli ottaa kyllä vastaan ja kehräileekin, mutta harvemmin ottaa itse kontaktia. Paitsi jos haluaa ruokaa tai ulos. ;)
Lalli on älykäs, mutta käyttää älyään vain niissä asioissa mitä kokee riittävän arvokkaiksi. ;)

Lalli on iso poika, tällä hetkellä vähän pulskassa kunnossa painaa 6,7 kg. Normipaino noin 6,5 kg. Lallin lihominen on saanut mut uskomaan, että ulkoillessaan se käy jossain syömässä, ehkä seinänaapurilla jossa myös on kissoja. Tosin, ehkä siitä olisi jo jotain noottia tullut, naapuri kun kertoi että hänen leikattu uroskissansa pelkää Lallia ja ulos lähtiessä aina katselee tarkkaan näkyykö Lallia missään. Olisi jo varmaan vähän liikaa jos Lalli tuppaisi sinne syömäänkin! :D Tosin, viime kesänä Lalli kuulemma kävi  siellä aina välillä kylässä toisen kissan ollessa paikalla. Mutta Lalli voisi olla juuri niin röyhkeä, että kävis naapurin kissojen ruuat syömässä. ;)

Lulu on seurallinen hassu pieni kissa. Veljeään reilu kolme kiloa pienempi, mutta tarpeen tullen pippurinen tapaus. Lalli välillä tykkää hyppiä liian rajusti Lulun niskaan, mutta saa siitä kyllä heti palautteen. Kerran Lulu ulos lähtiessä juoksi ovesta pihalle ennen Lallia, kääntyi kuitenkin ympäri ja kävi läppäämässä Lallia, ja jatkoi sitten matkaansa. :D Hauskat kotivideot materiaalia. :D Tänään kantokoppaan laittaessa Lulu laittoi Lallin herran nuhteeseen ja kopan peränurkkaan, itselleen jätti eteen reilu 5 cm vapaata ilmatilaa. :D

Lulu on alkanut käymään lenkeillä koirien kanssa, pihalla ollessaan juoksee meidän perään, kun lähdetään pihasta. Naapureita hieman naurattaa. ;) Mutta Lulu on tosiaan käynyt ihan pidemmilläkin lenkeillä meidän kanssa, eilen kun tein Jerikolle janatreeniä ja koirat oli puussa kiinni odottamassa, Lulukin odotti vieressä makaillen. :) Koirien juoksupyrähdyksiinkin Lulu välillä meinaisi osallistua, juoksee myös perään vauhdilla, mutta ei nyt sentään samaan kasaan mene. Illalla Lulu tulee aina pörräämään viereen. :)
Lulu on muutenkin Lallia rohkeampi vieraissa paikoissa ja ihmisten kanssa. Kotipihassa kyllä molemmat antaa lasten silittää itseään jos vaan rauhassa lähestyy.
Lulu myös tykkää koirista paljon Lallia enemmän, Ukko on Lululle jotenkin läheinen eikä haittaa vaikka Ukko aika rajustikin yrittää Lulun kanssa leikkiä. Silti ulkona Lulu aina välillä puskee Ukkoa ja muutenkin tosiaan selvästi tykkää. Lulu on niin herttainen. <3

Ukko on hassu tapaus, välillä ei oikein tiedä onko se lintu vai kala. Toisaalta aikas kovakin tapaus, vaikuttaisi kovemmalta kuin Jeriko, mutta toisaalta uskoo välillä aika pienestäkin tai heittäytyy maahan pelkästä kiljaisusta kun on purrut pohkeeseen tms. Kuitenkin tämä "alistuminen" vaikuttaa vähän sellaiselta puolittaiselta, unohtaa koko jutun heti seuraavassa hetkessä. :D Jeriko taas on koko ajan vähän liiankin nöyrä. Ukko on tosi oppivainen tapaus kyllä, nyt alkaa olemaan perusasento jo kunnossa ja seuraamisen alkeita ollaan alettu ottamaan yhdestä askeleesta lähtien. Ukko on reipas harjoittelemaan, innokkaasti tekee aina. :) Nyt Jerikokin on alkanut jo tottumaan siihen, että treenataan Ukon odottaessa, ja Jerikokin on löytänyt takaisin omaa innokkuuttaan. Ukko on ehkä hieman seurallisempi tapaus kuin Jeriko, näkee jo siitä kuinka se tulee kissojen kanssa juttuun. Ukko myös tykkää olla sylissä ja tykkäisi selvästi Jerikonkin kanssa rintarinnan nukkua, mutta Jeriko tykkää mennä nukkumaan omaan rauhaansa. Jerikolla on selkeemmin oma tila kuin Ukolla, aina ollut. Vaikka onhan Jerikokin leikkisä ja tykkää leikkiä, mutta siis kuitenkin hieman erilaisia tapauksia ovat. Noutoleikeistä Ukko ei vielä oikein ymmärrä mitään, Jeriko taas on nytkin innoissaan noutamassa golfpalloja. :D Mutta aina Ukko on hengessä mukana, seuraa Jerikoa joka paikkaan ja katsoo silmä kovana mitä se tekee.

On ne hauskoja tapauksia kaikki. :) Ollaan onnekkaita, kun meillä on nämä eläimet rikastuttamassa elämää. :)
Hyvää juhannusta kaikille ja muistakaa juhannusrientojen lomassa antaa vähän rapsuja myös karvaisille perheenjäsenillenne! :) Ja grillimakkarakin varmaan maistuis. ;)

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

On teillä mainio eläinlauma! :) Ukon touhut kuulostaa niin tutulta. Jos tiukempaan puhutteluun joudutaan, niin sen hetken kyllä ollaan kilttiä ja alistuvaista. Seuraavassa hetkessä se kaikki on unohdettu ja samaa ilkeyttä saatetaan tehdä uudestaan. :D Sisu kyllä myös tykkäis nukkua Rudin kainalossa, mutta tämä ei Rudille käy. :D Onneksi tulee sitten meidän kainaloon ja sylkkyyn. <3