sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Sunnuntaiaamun loskatreenit

Olosuhteiden riemuvoitto, vettä tulee ja maa aivan loskassa, märkää on. Viime syksynä/alkutalvesta ostamani GoreTex-lenkkarit on kaiken lisäksi ilmeisesti jo sanomassa sopimustaan irti ja vuotavat ainakin kaikista mahdollisista saumoista, kengät kastui jo ennen kuin pääsin kentälle. Olisi pitänyt laittaa ne viikko sitten ostetut törkykalliit Merrelin vedenpitävät pitkävartiset kengät, olis varmaan jalat pysynyt paremmin kuivina. Yritin vaan jotenkin ajatella, että en voi käyttää niitä koko ajan vaikka tosi hyvät onkin, mutta ehkä sitten heitän muut kengät nurkkaan ja pidän niitä aina, vaikka sisälläkin, on ne vaan niin hyvät! :)

Treeniseurana tänään Sari ja Tuija. Ensin tehtiin paikkamakuu 4 minuuttia, häiriöksi ohi kulki myös berninpaimenkoira, joka olisi kai kovasti tykännyt mennä moikkaamaan makaavia koiria. :D Jerikolta tosi hyvä paikkamakuu, pysyi koko ajan samassa asennossa ja ryhdikkäänä, vasta aivan lopussa laski päätä hieman alas, mutta tosiaan tosi hyvä. Olipa vielä niin hieno poika, että kun palattiin koirien viereen ja käskytin, että "käsky", niin meinasi ensin nousta ylös, mutta tajusikin, etten sanonut "sivu" ja jäi maahan ja sain vielä käskyttää sen kunnolla perusasentoon. :)

Tunnarista kolme toistoa. Ensimmäisellä Jeriko otti väärän suuhun, mutta jatkoi muiden haistelua ja pudotti, kun tuli oman kohdalle ja toi oikean. Mietin vähän, että palkkaanko ollenkaan, tein sitten kompromissin ja pyysin perusasentoon ja palkkasin vasta siitä maltillisesti. Kahdella muulla toistolla malttoi jättää väärät kokonaan huomiotta ja varmasti toi oman. Näistä sitten paljon broitsun sydäntä palkaksi. Nam!, sanoi Jeriko. :)

Tuli myös tossa joku päivä mieleen, että minkä ihmeen takia en tee jo välillä Z-kävelyä, niinpä otettiin sekin. Heti kerrasta meni tosi hienosti, jokainen liike oikein ja hienosti lähti vauhdista seuraamaan. :)
Ruutuun lähetyksissä parissa meni ruudun läpi ja taaksi. Toki kisatilanteessa saisin käskyllä pysäytettyä, mutta haluan edelleen hioa tätä niin, että Jeriko varmasti itse tietää missä sen pitää olla. Kyllä Jeriko haki hienosti myös ruudun sisään, viimeisellä toistolla pyysin maahan ja tein kävelykaavion seuraamaan kutsuen, Jeriko tuli todella hyvällä vauhdilla ja naksaus ja palkka heti kun oli sivulla. :) Vähän kyllä nillittäisin siitä, ettei ollut aivan keskellä maassa, mutta joo, siitä ei voi kokeessa pisteet vähentyä.. :D

Metallikapulan pitoa otin myös. Aika hyvin Jeriko kyllä pitää, kiristää hyvin otettaan. Otin myös pari nostoa maasta, mutta varoin ettei uppoa hankeen ja jäädy heti.

Ihan viimeisenä kaukkareita, tein vähän leikinomaisesti leikin lomassa, samalla kun Tuija ja Sari juoruili ja olin jo melkein päättänyt lopettaa treenin ja heittelin vaan palloa. Kotona sisällä eilen tein kans kaukkareita ja samalla hieman kokeilin, hoksaisiko Jeriko kootumman makuuasennon istu-maahan vaihdossa.. Eihän se nyt ainakaan haittaa hieman sellaista vahvistella, jos ei nyt täysin juurru sellainen tapa, niin ei siitä ainakaan haittaa ole..
Nyt tuli kyllä tosi hyviä vaihtoja 10 metrin etäisyydeltä, edes mä en keksi niistä nyt tähän hätään mitään valitettavaa! :D En nähnyt takajaloissa pientäkään hievahtamista. ;)

Luoksetuloa en nyt ottanut, aina ei voi ottaa kaikkea. Jatkossa pitäisi myös alkaa harjoittelemaan ohjattua noutoa, mutta on noita VOI/EVL liikkeitä vaan niin pirun paljon, ettei niitä koskaan oikein voi kaikkea kerralla treenata (paitsi kun alkaa olemaan sillä mallilla, että yksi toisto jokaista riittää).. Pitäisi myös hankkia matalia merkkikartioita. Merkinhän olen opettanut Jerikolle jo joskus aikoja sitten (lieköhän enää muistaa) tavallisella merkkikartiolla, mutta koska nykyään säännöt suosii matalia merkkejä, niin pitäisi niitä tosiaan hommata ja opettaa merkki siihen.

Ei kommentteja: