lauantai 19. helmikuuta 2011

Metsään meni

Juu, se oli sitten sellainen koe. Perseelleen meni, suoraan sanottuna. Eipä aamu edes alkanut kovin hyvin, kun vähän kymmenen jälkeen soitettiin kisapaikalta että olenko tulossa, olin katsonut alkamisajan väärin ja siis auttamatta myöhässä. Olisin ollut ensimmäisenä suoritusvuorossa yksilösuorituksessa (paikkamakuut vasta viimeisenä), mutta ystävällisesti meidät siirrettiin sitten viimeisiksi niin ehdittiin hyvin mukaan. Ehdin koepaikalla jopa rauhoitella Jerikoa melko hyvin, vaikka olikin kyllä kovin rauhaton, ei juurikaan kosketuskeppiharjoitustakaan innostunut tekemään, rauhoittui sitten kun pääsi puoliksi kiipeämään mun syliin.

Yksilösuoritukset siis ensimmäisenä, aivan hirveetä, Jeriko aivan kuutamolla. Seuraaminen ei todellakaan lähelläkään Jerikon parasta suoritusta, ja ulvoi aivan koko ajan, haahuili ja pysähdyksetkin huonoja. Kytkettynä seuraaminen 6,5 ja ilman hihnaa 5,5, ilman hihnaa lähti vielä haahuilemaan jonnekin kehäsihteerin pöydän luokse ja jouduin kutsumaan uudestaan seuraamaan. Aivan hirveetä. Liikkeiden välissäkin Jeriko oli ihan pihalla, kehut ei oikein kelvanneet, mutta sitten yrittikin kiivetä mun syliin.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8, pistevähennykset taas ääntelystä eikä se seuraaminenkaan mitään parasta ollut, ehkä kuitenkin jo parempaa kuin varsinaisissa seuruupätkissä. Hyvin kuitenkin meni maahan.
Luoksetulo 7: ei tullut ollenkaan eteen vaan ennakoi perusasentoon siirtymistä ja siihen vinosti.
Seisominen seuraamisesta 8: tämä taas ihan hyvä, mutta äänekäs. Taas näytti silmäkulmasta siltä että Jeriko olisi mennyt maahan, mutta jäikin sitten kuitenkin seisomaan.
Hyppy 9: Tämä oli aika hyvä, äänteli ja oli rauhaton alussa, mutta itse suoritus kyllä hyvä, meniköhän piste sitten jostain äännähdyksestä suorituksen alussa..? Hypätessään tai seisoessaan ei ainakaan pitänyt ääntä.
Kokonaisvaikutelma 7: joo, sanoi vielä tosta ääntelystä. Juu, tiedän, pitäisi saada hiljaiseksi, työn alla on, mutta nyt oli kyllä tosi huono päivä joka tapauksessa, ääntelykin aivan hirveetä.
Luoksepäästävyydestä tuli 9: pistevähennys siitä että hyppäsi tuomaria vasten, mitä ei yleensä ole tehnyt, pyrki vähän senkin syliin ehkä....
Paikkamakuu 0: ihan hirveä liikkeen aloitus edes. Oltiin rivin viimeisenä, mutta Jeriko koko ajan katseli muita vaikka yritin saada huomiota itseeni. Näki jo siinä ettei siitä tule mitään. Nousikin sitten melkin heti istumaan, ja sitten läks. Ohitti ensin partacollien ja sitten meni liehittelemään monirotuista tyttökoiraa rivin keskellä. Tyttö ärähti, mutta eipä siinä mitään, koirat haettiin pois, toinen koirakko sai tietenkin toisen yrityksen. Meidän kohdalla tuomari sanoi ensin, että koko koesuoritus hylättäisiin koska meni häiritsemään toista koiraa, mutta korjasi sitten myöhemmin palkintojen jaossa, että tulikin 3. tulos, koska Jeriko ei kuitenkaan mennyt aggressiivisesti toisen luo.
Olisi pitänyt varmasti keskeyttää siinä kun näki ettei siitä paikkamakuusta tule mitään, mutta en oikeestaan tajunnut että sellainen olisi ollut mahdollista. Vasta kun pistelapussa luki että tuomari keskeytti ja vieressä vaihtoehto, että ohjaaja keskeytti, tajusin että sekin olisi ollut mahdollista. Tietenkin se olisi ollut parempi vaihtoehto kun näin ettei Jeriko siinä pysyisi, olisin säästänyt muut häiriöltä.

Että näin, paska fiilis on, turhauttaa. Vähän epätoivoinen olo, että saadaanko me näitä ongelmia kuntoon koskaan kun on niin yllättäen alkanut toi paikkamakuu ongelmakin. Jerikon päässä pitäisi naksahtaa se vipu takaisin mikä ilmeisesti siellä ensimmäisessä kokeessa naksahti niin, että haluaa rivistä lähteä vain leikittämään muita. En tiedä miten tätä harjoittelisi muuten kuin siten miten ollaan tehtykin, kiellän jos katselee muita, mutta en ole mitenkään vakuuttunut onko siitäkään apua jos kiinnostus muita kohtaan ei tuosta laannu. Kokeessa ei kuitenkaan saa kieltää.. Ja sitten toi ääntely, sitäkin ollaan yritetty saada pois, mutta jos tilanne on vaan jostain syystä Jerikolle liian paha (en ymmärrä mikä tuolla oli niin kamalaa), niin toi on sen tapa reagoida asiaan. Nyt on suoraan sanottuna vähän sellainen olo, että tuleeko tossa ikinä parannusta ja jos ei tule, niin eihän sitten tokoilustakaan mitään tule. Katotaan nyt... Olin ilmoittautunut 6.3. kokeeseen, mutta en kyllä sinne mene muiden paikkamakuuta häiritsemään, kokeita en varaa ennen kuin paikkamakuu saataisiin kuntoon...

Mutta eipä tälle mahda mitään, pakko vaan treenata ja toivoa että paranee. Joku Jerikoa tuolla painosti hirveästi kun haki niin kovasti turvaakin, mutta noihin tilanteisiin pitäisi vaan tottua. Jeriko on suoriutunut kyllä paljon paremmin mm. Meirän hallin eteisessä, jossa kaikki koirat haukkuu ja on todella rauhatonta, on seurannut ja keskittynyt todella upeasti ja ollut itse aivan hiljaa, joku tänään oli vaan ihan pielessä.
Noh, meille tulee nyt sitten treenitaukoa Jerikon kuvaustenkin puolesta jotka on muutaman viikon päästä, katsotaan ehditäänkö siinä välissä saada mitään parannusta aikaiseksi.
Onhan Jeriko kuitenkin ihana ja taitava poika, ihme että se edelleen onnistui liikkeestä jäävissä vaikka keskittyminen ja mielentila olivat kaikkea muuta kuin suotuisat! Poika siis osaa, hermoiltaan ei ehkä vaan ole vielä tarpeeksi kypsä että pystyisi suoriutumaan jos on jotenkin liian kiihkeässä mielentilassa..

Ei kommentteja: