maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pieni maailmanmatkaaja

Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä, pitääkö sen ajan kulkea niin nopeasti ettei ehdi edes ajatella koko asiaa ja sitten täytyy jälkikäteen miettiä että mitä kaikkea sitä ollaan tehty. :D

Ollaan yritetty ottaa sosiaalistumiskauden rippeistä kaikki mahdollinen ilo irti ja kuskattu Jerikoa milloin missäkin. Kaverin koirien kanssa ollaan käyty koirapuistossa ja siellä tehty tuttavuutta pariin uuteenkin koiraan, vaikka itse olenkin tosi epäluuloinen tuntemattomien koirien suhteen. Hyvin on kuitenkin sujunut ja Jeriko on selvästi oppinut paremmin viestimään muiden koirien kanssa ja osaa leikkiä hienosti. Jeriko on myös melkoisen rohkea, ei paljoa arastele isompia koiria. :)
Käytiin viime viikolla myös Tampereen rautatieasemalla ja Hämeenkadulla kävelemässä ja tutustumassa ihmisvilinään ja Jeriko suoriutui hienosti. Ohikulkevat ihmisetkin saivat olla rauhassa kun Jerikolla oli muutenkin niin paljon ihmeteltävää, vaikka yleensä Jeriko haluaisi tutustua jokaiseen ohikulkijaan!
Eilen tultiin Parkanoon ja ihan harjoitusmielessä matkustettiin Jerikon kanssa junalla ja Matti tuli kissojen kanssa autolla. Jeriko käyttäytyi oikein mallikkaasti! Makasi vaan maassa ja nukkui, eikä reagoinut ohikulkeviin ihmisiin tai konduktööriin, eikä edes toisen koiran haukuntaan, vau! Kyllä sai pennusta olla ylpeä! :)

Maanantaina käytiin Hannan, Heimon ja Ennin kanssa treenaamassa ja saatiin Hannalta vinkkejä perusasennon ja seuraamisen harjoittelemiseen. Jeriko osasi myös hienosti odottaa autossa sillä välin kun Hanna harjoitteli Heimon ja Ennin kanssa. Treenien jälkeen mentiin pienelle kävelylle ja päästettiin koirat juoksemaan, ja kyllä Jeriko ja Heimo juoksikin!! :D Jeriko pääsee jo tosi lujaa kuivalla tiellä, pysyi melko hyvin Heimon perässä vaikkei Heimo tietenkään itse täysiä juossut. Hauskaa silti näytti olevan eikä Jeriko arastellut tällä kertaa ollenkaan vaan lähti heti juoksemaan Heimon kanssa.

Viikko meni ohitse yhdessä hujauksessa, tuntuu ettei tässä olla oikein muuta ehditty kun ulkoiluttaa Jerikoa ja sitten pestä sitä lenkkien jälkeen. Mutta hyvää harjoitusta sekin, Jeriko suhtautuu pesemiseen nykyään aika tyynen rauhallisesti.


Ollaan me kuitenkin vielä perusasentoa hiottu ja vahvistettu, koko ajan paremmin alkaa onnistua. Myös seuraamista Jeriko tarjoaa hyvin ja seuraa usein hienosti useampia metrejä, ja mielestäni aika lailla suoraankin (ainakin toivottavasti). Maahanmeno harjoitukset on jäänyt vähän vähemmälle, asennon hiominen vie aikansa. Jerikolla on myös takajalkojen polvet naksuneet maahanmenossa, enkä ole sitä sitten viitsinyt makuuttaa edestakaisin ettei rasitu. Muuten Jeriko ei mitenkään aristele jalkojaan, toivon mukaan kyseessä on ihan normaaliin kasvuun kuuluva piirre.(?)
Kasvanut Jeriko onkin, juuri ei olla sitä punnittu mutta sylissä alkaa tila käymään vähän ahtaaksi. Jerikolle on puhjenneet ensimmäiset pysyvät hampaat taakse ja selkään on alkanut kasvamaan pitkää mustaa aikuiskarvaa, Jerikolla on niin kuin irokeesi selässään. :D Saa nähdä paljon sitä mustaa tulee lisää ja tummuuko tuosta vielä paljon. Mutta komea pentu joka tapauksessa!
Nyt on mulla sitten "vapaaviikko" ja pitäisi lunastaa lupaukseni treenata Jerikon kanssa enemmän. Aina tässä vaan käy niin että jos on yhtään vapaata niin hommaan hirveästi kaikkea tekemistä itselleni, nytkin olen sopinut tapaamisia kavereiden kanssa jokaiselle arkipäivälle! :D Torstaina lähden vielä Helsinkiin ja tulen perjantaina takaisin, eipä silloin ainakaan treenata. Mutta eiköhän alkuviikon aamupäiviin saa hyvin mahdutettua harjoittelua Jerikon kanssa ihan tarpeeksi. :)

Ei kommentteja: