tiistai 20. huhtikuuta 2010

Motivaatio-ongelmia liikkeellä

Käytiin taas sunnuntaina Pälkäneellä. Nebun kanssa leikkimisen lisäksi käytiin Jerikon kanssa tutustumassa pellon toisella puolella olevan Alfur-tallin islanninhevosiin. Tarkoitus oli tehdä tällainenkin tutustumiskäynti jo aikaisemmin mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tallille jossa itse käyn ratsastamassa ei saa tuoda koiria tilan omien koirien vuoksi, mutta olisi silti hienoa jos Jeriko tottuisi hevosiin niin että jos joskus tulevaisuudessa tulee mahdollisuus ottaa Jeriko tallille mukaan niin voisin tehdä sen turvallisin mielin. Niinpä sitten mentiin katsomaan issikoita.

Tallin hevoset olivat todella uteliaita ja ystävällisen oloisia, tulivat oikein porukalla katsomaan meitä aitauksen reunaan eivätkä välittäneet vaikka Jeriko niille välillä haukkui. Seisottiin siinä jonkin aikaa ja Jeriko rauhoittui kun palkitsin sitä rauhallisuudesta, mutta siitä huolimatta se teki välillä ihme äkkihyökkäyksiä hevosia kohti. Pois päin kävellessä toisen laitumen hevoset tuli koko lauman voimin katsomaan meitä ja jäätiin sitten siihenkin katselemaan. Jeriko makasi ihan rennosti selällään melkein aidan alla ja haistelikin yhden hevosen turpaa kun se tuli ihmettelemään pientä karvakasaa (luuli varmaan heinäpaaliksi ;) ). Mutta sitten Jeriko yritti näykätä hevosen turpaa, onneksi heppa ei ottanut siitä nokkiinsa, olisi voinut tulla turpajuhlat siitä muuten.. :D Jeriko kuitenkin oli ihan rauhassakin hevosten seurassa, joten olin ihan tyytyväinen ja kun herkutkin oli jo loppu niin palattiin isän pihaan missä Jeriko innostui palloleikeistä pikkuveljen kanssa. :)
Illalla sitten oli taas oma ratsastustunti ja olin pitkästä aikaa tosi lähellä pudota selästä kun hevonen säikähti jotain mörköä puskassa ja otti pienen äkkilähdön mun alta. Kai tää oli joku karma sitten, Jeriko yrittää näykätä toista hevosta niin toinen yrittää jättää mut kyydistä! ;)




Mulla on tentti torstaina, mutta motivaatio on jossain hukassa. Ostettiin Matin kanssa dvd-sarja Hienosti hihnassa, joka on näytetty joskus vuosi sitten yle teemalla. Siinä toimii kouluttajina Tommy Wirén ja Jaana Rajamäki jonka yksilökoulutuksessa käytiin silloin kun Jeriko meille tuli. Oon ollut ihan koukussa siihen! :D Oon vaan katsellut sitä ja väleissä kouluttanut Jerikoa, lukeminen on jäänyt TOSI vähälle.. Oon yrittänyt opettaa Jerikolle paikallaan seisomista, sen hoksaaminen onkin ollut Jerikolle aika vaikeeta. Se on kai koiran näkökulmasta vähän niin kuin ei tekisi mitään.. "Ole vaan siinä".. Joka tapauksessa puolen viikon harjoittelun jälkeen Jeriko alkaa tajuamaan sitä jo paremmin, melkein uskaltaisin sanoa että se osaa seisoa käskystä mutta en nyt lähtisi sitä kuitenkaan torille kuuluttelemaan. :D

Käytiin tänään vähän koulutusvälineostoksilla Mustissa ja Mirrissä. Ostin koulutusliivin (en tiedä olisiko jostain saanut halvemmalla, varmaankin), ensimmäisen pienen noutokapulan ja pienen patukan. Illan pentukurssilla liivit ja patukka tulikin heti käyttöön, patukka oli Jerikon mielestä ehkä paras lelu ikinä, erinomainen motivaation lähde esim. luoksetuloon! Luoksetulon lisäksi harjoiteltiin samoja asioita kuin viime kerrallakin, tällä kertaa tuntui että Jerikon oli vaikeampi keskittyä mutta kyllä se silti hienosti suoritti kaikki liikkeet kun ensin vaan sai sen huomion kiinnitettyä. Odottelua Jeriko ei kuitenkaan meinannut sietää ollenkaan, ja aikansa ratoksi alkoi räksyttämään ohikulkevalle koirallekin, nolotti. =/ Kontaktiharjoitus oli vähän fiasco, vaikka arkielämässä Jeriko joutuu ja osaa ottaa kontaktia vähän joka tilanteessa. Keskittymis-/motivaatio-ongelmat on näköjään tarttuneet emännästä koiraan!


Ei kommentteja: