Mitä arvostan koirissani? Osa 1: Ukko

Facebookin roturyhmässä oli keskustelunavaus siitä, mitä bc-harrastajat arvostaa koirissaan. Aloitus oli hieman provosoivasti kirjoitettu siihen sävyyn, että arvostaako "kasaa titteleitä" vai koiraa itsessään, ikään kuin pohjustaen sitä mikä on "oikea vastaus" kysymykseen. Olen aikaisemminkin näitä asioita miettinyt ja päätin nyt kirjoittaa pohdintojani, jokaisesta koirastani erikseen.

Aloitan epäkronologisessa järjestyksessä Ukosta, koska nyt kuluneena viikonloppuna Ukon arvo on ollut eniten esillä.

Ukko on omalaatuinen koira. Voisi sanoa jopa erikoinen. Pennusta pitäen sen kanssa treenaaminen ja suhteen luominen oli aivan erilaista kuin Jerikon. Sen johdosta arvostan jotain aivan erityisiä asioita Ukossa tai meidän välisessä suhteessa.

Olen todella tyytyväinen ja arvostan sitä suhdetta minkä olen Ukon kanssa saanut luotua. Arvostan todella korkealle sitä, että olen Ukolle tärkeä ihminen. Se ei ole mikään läpihuutojuttu. Mun mieltä lämmittää se, että jos päästän koirat ulos ja jään vielä itse pukemaan, Ukko oikeastaan aina odottaa mua oven takana samalla kun kaksi muuta lähtee touhuamaan omiaan.

Tai tänään aamulla sängystä herätessä, kun Ukko oli tullut mun viereen nukkumaan.

Arvostan Ukon luonnetta hyvin paljon. Se on Ypy Ystävällinen ja vaikka se on saanut siipeensä turhan monta kertaa ihan syyttä suotta. Se on ehkä oppinut hieman varovaisemmin pitämään etäisyyttä vieraisiin koiriin eikä juokse heti varomatta tervehtimään, mutta se ei ole silti alkanut räyhäämään vieraille, vaikka se olisi aika ymmärrettävää Ukon kokemuksilla.

Ukko ei myöskään aiheuta minkäänlaisia ongelmia urosporukassa tai laumassa ylipäätään. Sillä ei ole tarvetta olla "kukaan" tai hakea jotain tiettyä asemaan. Ukko on vain on, pääasiassa omassa maailmassaaan lauman mukana eikä välitä siitä kuka on pomo tai kuka pahnanpohjimmainen. Ukko ei halua mihinkään rähinöihin ja esim. valjakkohiihdon SM-kisojen viestilähdössä siihen pystyi luottamaan täysin 100% ettei provosoidu vaikka joku vierestä alkaisi kuumuessaan haastamaan. Ukko keskittyisi vaan hommiin.

Arvostan myös Ukon helppoa luonnetta ja rauhallisuutta kotioloissa tai reissussa. Sen kanssa ei tarvitse koskaan pelätä, että miten se käyttäytyy hoidossa tai reissussa, se ei suuremmin stressaa asioita ympärillään ja varsinkin jos minä tai Jeriko on sillä mukana, niin se ei muuta elämässään tarvitse, sillä on sitten kaikki hyvin ihan missä tahansa.

Vaikka arvostan sitä, että olen itse saavuttanut Ukon elämässä tärkeän aseman, arvostan myös sitä että se pystyy lähtemään vieraiden kanssa vetohommiin eikä jää surkuttelemaan mun perään. Jonkinlainen luotto sillä on, että mä olen maalissa odottamassa. Tai sitten se ei vaan pysty edes ajattelemaan asioita niin monimutkaisesti että kokisi eroahdistusta. Arvostan Ukon onnistumisia vetolajeissa todella paljon ja olen ennen kaikkea todella onnellinen niistä Ukon vuoksi. Se on mielestäni ansainnut arvostusta myös muilta ja kunniapaikalle nousemista, kun niin monessa asiassa se ei ole sellaiseen asemaan voinut nousta muiden puutteidensa vuoksi.

Paimennuksen suhteen Ukko ei ole ollut helppo kouluttaa ja varsinkin nyt kuulon ollessa enää hyvin vähäisesti käytettävissä, ei sen kanssa voi mitään hienosäätöjä tehdä, lähinnä pelata luontaisilla asioilla. Arvostan kuitenkin suuresti Ukon tapaa käsitellä paimennettavia eläimiä. Se on todella kohtelias ja käsittelee niin kauniisti myös pieniä karitsoita (eikä jätä niitä kuitenkaan huomiotta!), että emot ei hermostu Ukon läsnäolosta vaan pikku hiljaa liikkuu pois alta. Ukko ei myöskään hermostu tai kerää painetta hankalissa tilanteissa, vaan pysyy rauhallisena aina.

Ukko on tyylikäs ajaessaan, rauhallinen ja kuitenkin riittävän määrätietoinen, että se on ollut kullan arvoinen nyt kun on pitänyt emoja ja karitsoita siirtää kuivikkeiden levittämisen, paalin siirron tai kerintöjen vuoksi. Tällä hetkellä Ukko on mun koirista se, jonka mieluiten laitan työstämään näitä tilanteita, kun pahin mitä se voi tehdä on jättää kuuntelematta (tai oikeasti ei kuule mun ohjeita) ja jumittaa esim. pitämään porukkaa jossain muualla, kun sen pitäisi tuoda ne mulle. Nyt kun ollaan parina päivänä tehty muutama siirto, on Ukko kuitenkin jo mielestäni tajunnut missä tilanteessa haluan sen tuovan lauman ulkoa sisälle ja päinvastoin, jolloin se saa luontaisesti ilman varsinaista käskytystä tehdä senkin homman ja sen käsittelytavan vuoksi siihen voi luottaa 100% eikä mun tarvitse kontrolloidakaan tilannetta.

Ukko ei siis ole sellainen kisatykki eikä sillä ole mitään kasaa titteleitä. Se yllätti mut haastavuudellaan heti alkuun ja täytyy sanoa, että taidot ei kertakaikkiaan meinannut riittää. Ukko on kuitenkin opettanut mulle todella paljon koulutuksellisesti, sekä myös nöyryyttä ymmärtää, että koirat ei ole täällä ihmisen kunnianhimon vuoksi. Ukon ehdoilla mennään ja tehdään sitä mistä se nauttii. Niin kuin itse arvostan Ukon erilaisia ominaisuuksia tiedän, ettei Ukko omine erikoisuuksineen olisi missään onnellisempi kuin meillä. Täällä on sen elämän tärkeimmät asiat. <3 nbsp="" p="">

Eturauhasvaivaa

Käytin Jerikon eilen siemennestenäytteenotossa Mandin jäätyä tyhjäksi. Siemennesteessä olikin sitten selvä poikkeavuus, se oli punoittavan väristä ja siittiöitä oli noin puolet normaalista määrästä. Rakenteeltaan siittiöt oli pääasiassa normaaleja ja normaalisti liikkuvia, mutta myös poikkeavia oli joukossa.

Koska siemenneste oli niin poikkeavan väristä tunnusteltiin myös eturauhanen ja se oli suurentunut. Eläinlääkäri suositteli eturauhasen ultraäänitutkimusta ja samalla myös kivesten tutkimista sekä virtsanäytteen ottoa.

Valkeakoskella aika lisätutkimuksille olisi mennyt niin pitkälle, että aloin etsimään vaihtoehtoa ja soitin Reviiriin, jossa muuten olen koiria käyttänyt luustotutkimuksissa tmv. Sieltä kuitenkin suositeltiin sitten lisätutkimuksia joko Hakametsässä tai Oivassa, jossa on tarkempi ultraäänilaite. Iso hatunnosto Reviirille siitä, ettei vaan rahastaneet vaan ohjasivat paikkaan josta saa parhaan selvyyden! Kiitos! :)

Kuinka sitten sattuikaan, että saatiin jo tälle päivälle ilta-aika jonne ehdin töistä hyvin. Jeriko yleistutkittiin, eturauhanen tunnusteltiin uudelleen ja sitten kuvattiin ultraäänellä. Eturauhanen oli suurentunut ja siinä oli pieniä kystia (nesterakkuloita), joita voi tulla ihan ikääntymisen myötä tai tulehduksen jälkitilana. Muuten eturauhanen oli normaali eikä siis onneksi mitään vakavaa. Kiveksissä ei mitään poikkeavaa. Virtsanäytteessä oli vähäisesti punasoluja ja siittiöitä, mutta ei mitään merkittävää poikkeavaa eikä tulehdusta.

Jälkiviisaus on paras viisaus, eikö? Nyt kun asioita miettii taaksepäin, heräsi ajatus, että ehkä Jerikon syksyiset selkäkivut olikin eturauhasperäisiä ja silloin löydettiin sattumalöydöksenä/ikämuutoksena spondyloosipiikki ja jäätiin haukkumaan väärää puuta ja oikea syyllinen jäi tutkimatta. Jerikon oireet syksyltä sopisi eturauhasvaivoista johtuvan kivun aiheuttamaksi ja myöskin ainakin Sanna Hasu Jerikoa käsitellessään syksyllä/loppuvuodesta havaitsikin aristusta eturauhasessa, mutta itse en vaan siitäkään vielä osannut ajatella mitään silloin, kun ajatteli vaan sitä spondyloosipiikkiä. Ei vaan osannut ajatella, että sillä olisi eturauhasperäistä vaivaa, kun ei sen pissaamisia juurikaan näe kun vapaana on pihassa ja lenkillä eikä pissoja tule kytättyä. Tyhmä mikä tyhmä.

Siittiömäärät on silloin astutushetkellä olleet varmastikin vähintään yhtä alhaalla kuin nyt, jollei jopa heikompana eikä sillä sitten ole tiineyttä saatu aikaiseksi. Nyt Jeriko sai hormonipiikin, jonka pitäisi pienentää eturauhasta ja tarkoitus on sitten myöhemmin ottaa vielä uusi siemennestenäyte, että näkee palautuuko tilanne normaaliksi. Kovasti toivoisin, että palautuu, mutta tärkeintä tässä päivässä oli toki se, ettei mitään vakavaa löytynyt.

Pakko vielä kehaista Jerikoa, kun se oli taas niin mallikas potilas ja sai kehuja sekä hoitajalta että eläinlääkäriltä. Odotusaulassa odottavista koirista osa selvästi stressasi paikkaa, mutta Jeriko vaan heilutteli niille häntää tai makasi rennosti lattialla samalla, kun itse luin Palveluskoirat-lehteä. Tutkimuksista (niistä hieman epämukavista eturauhasen tunnusteluistakaan) Jeriko ei reagoi mitään, makasi selällään rentona kun karvoja ajeltiin ja ultrattiin, katseli vaan rauhallisesit ympärilleen. Vatsanpeitteiden läpi otettiin neulalla näytekin eikä Jerikolla silmäkään räpsähtänyt. On se vaan niin luottavainen, rento ja hermorakenteeltaan tasainen ettei sitä mikään hätkäytä. :)

Hyppysertit tiukassa

Oltiin tänään Jerikon kanssa Tamskin agilitykisoissa. Olin ilmoittautunut vain hyppyradoille, joita oli kaksi, siistiä! Täytyy sanoa, että ekalle radalle mennessä olin aivan sumussa. Olin päivystänyt lauantai-sunnuntai ja siitä huolimatta sunnuntaina lähdettiin suoraan töiden jälkeen hakemaan harmaksia meille Parkanosta ja samalla käytiin Matin porukoilla. En sitten saanut levättyä ollenkaan sunnuntaina ja vaikka menin ajoissa nukkumaan, niin nukuin huonosti.

Ilonalla oli kuitenkin oikeat sanat mun tsemppaamiseen radalle ja pystyin kuin pystyinkin keskittymään kunnolla koko radan ajan ja hyvä nollahan siitä tuli! Rata oli sen verran haastava, että tuli vain yksi toinen nolla, jonka teki Tommi Raita-Aho ja Böödi. Valitettavasti tuo nolla oli nopeampi eikä serti siirtynyt.

Heräsin tuon pyrähdyksen jälkeen vähän paremmin ja toiselle radalle lähtiessä olo oli enemmän skarppi. Tein rohkeita ohjausvalintoja sen perusteella miten tiesin itseni ehtivän huomioiden mun ja Jerikon suhteellinen nopeus ja tämä kannatti. Tosi kiva ja sujuva rata, nollana maaliin, mutta Tommi ja Böödi taas meidän edelle! :D Kaksi kertaa serti siis läheltä ohi. Ehkä ne sieltä kuitenkin vielä tulee.

Sitten vähän lisää lampaksista. Pitkään olen tykännyt jotenkin erityisesti kainuunharmaista. Ne on jotenkin erityisen ihania ja yksi harmaspässi mulla onkin, mutta ei muita ja uuhet siis kaikki risteytyksiä. Nyt päätin sitten satsata ja hankkia itselleni harmaksia ja sunnuntaina käytiin niitä hakemassa: kolme uuhta ja yksi pässi. Puolivuotiaita kaikki ja hyvältä kyllä näyttävät. :)

Uuhet, pässistä en ole vielä kuvaa räpsäissyt

Karitsat pääsi uuhien kanssa ulkoilemaan :) 

Kevät ja treeni-innostus

Lisääntynyt valoisuus on kyllä suuresti lisänneet mun treeni-intoa. Vaikka on kyllä ollut aika rankkaakin, kun karitsoinnit ovat olleet kovassa vauhdissa ja parilla emolla on ollut ongelmia hoitaa jälkeläisiään ja siitä on aiheuttunut paljon huolta ja työtä ihmisille. Tällä viikolla yksi synnytti meidän ollessa töissä neloset, onneksi sain naapurista apua paikalle ja kaikki lähti sujumaan hyvin, emo hoitaa nelikkoaan hyvin ja painot on hienosti nousussa. Seuraavana päivänä toinen synnytti kolmoset ja onneksi sekin on hoitanut hommansa hyvin. Suuri helpotus! Enää yksi karitsoimatta, joten kohta helpottaa.

Yöpakkaset on vielä kovia ja välillä on tullut luntakin lisää, mutta päivät on usein lämpimämpiä ja valon lisääntyminen väistämättä viestii kevään tuloa. Jossain vaiheessa lumikin sulaa ja niinpä aloitin Ukon kanssa FH-jäljelle esineilmaisun vahvistamisen. Ukko selvästi osaa hyvin ilmaista esineet oikein silloin, kun itse olen sen edessä, mutta jos jään taakse Ukko kääntyisi muhun päin.

Olen selvästikin oikaissut tässä ja kouluttanut asian todella, tarkoitan TODELLA, huonosti. Ei ihme, että jäljestäessä 10m liinan päässä Ukolle on hieman epäselvää miten esineet pitikään ilmaista. Niinpä aletaan nyt ihan alusta uudelleen ja lähden vahvistamaan Ukolle sitä, että esine ilmaistaan suorana eteenpäin vaikka jään Ukon taakse. Olihan mulla tähän ohjeetkin jo olemassa viime kevään peltojälkikoulutuksesta, mutta jotenkin silti tuli oikaistua, typerää toimintaa.

Uskon, että hyvä tästä nyt tulee kun lähdetään ajoissa harjoittelemaan sitä tärkeää puuttuvaa palasta. Kesäkuussa olisi FH-jäljellä rotumestikset ja kiinnostaisi kyllä kovasti osallistua Ukon kanssa sinne jos vaan saadaan koko paketti kasaan.

Jerikon kanssa katseet alkaa pikku hiljaa suuntautumaan metsäjälkikauteen, mutta vielä tässä vaiheessa erityisesti tottikseen. Toistaiseksi ei kuitenkaan tehdä lainkaan varsinaisia tottistreenejä ja voi olla, ettei tottistreenejä kokonaisuudessaan tehdä enää ollenkaan. Lumien sulettua aletaan tekemään hypyn ohittamista mielentilan säilyttämiseksi sekä noutoa, mutta muuten tottiskaavion suorittamisesta on tarkoitus pysyä poissa.

Rallitokoa treenaamalla ja kisaamallakin rikotaan nyt Jerikon kaavoja ja aloin sille nyt opettamaan avoimen luokan liikkeinä pyörähdystä sivulla sekä perusasentoa oikealla puolella. Pyörähtämisen Jeriko sinänsä osaakin, mutta seuraamisen yhteydessä sitä ei ole aiemmin tehty. Perusasennosta seisomaannousu onnistuu aika helposti, kun Jerikolla kuitenkin on vahva seisomaannousu taustalla kaukkareiden pohjalta.

Perusasennon treenaaminen oikealla puolella oli itselle sopiva pieni ajatuspähkinä, kun en oikein meinannut jostain syystä ensin tajuta miten se olisi järkevää opettaa. Sitten kuitenkin muistin laatikkotreenin ja kun Jeriko osaa korokkeen kanssa pyöriä jo ennestään, niin siitähän oli helppo saa aloitettua kääntyminen oikealle perusasentoon takapäätä käyttäen. Tarkoitus olisi opettaa oikealla puolella seuraaminen ainakin lähes yhtä hyväksi kuin vasemmalla puolella.

Jeriko kyllä tykkää näiden uusien asioiden harjoittelusta. Ja viime kokeen mielentilasta sain paljon rohkaisua siihen, että tämä voi oikeasti olla todella hyvä juttu ajatellen myös tottismielentilaa. Jos tuosta tulisi tapa ja tuollaisen mielentilan saisi tottiskokeeseen, niin se olisi kyllä hienoa.

Ukon kanssa voisi vielä yrittää vahvistaa rallitokoliikkeitä niin paljon, että ehkä kokeilisi vielä koetta sen verran, että ahdistuuko silti vaikka liikkeet olisi sille vahvempia. Tosin seuraaminenhan on vanhaa juttua ja viimeksi sekin tuntui huonolta ja kontakti tippuili, joten ihan siitä tuttuudesta tai osaamisestakaan ei ole kyse. Mutta katsotaan. Ajatukset on Ukon kanssa nyt kuitenkin ehkä enemmän jälkikaudessa ja kuivan kauden vetokisoissa.

Tällä viikolla käytiin hiihtotreeneissä Peltolammille. Itse hiihdin Ukon kanssa yhden kierroksen ja Ilona Jupiterin kanssa kaksi kierrosta. Tosi hienosti meni kyllä. :) 

Tällä viikolla päästiin aloittamaan agilityn jatkokurssi Tanja Kurikan ryhmässä, kun viime viikon treenit jäi väliin karitsointikaaoksen vuoksi (toisin sanoen unohdin treenit ja muistin keskellä lampolaa just kun treenit oli jo alkanut). Nyt olisi tosiaan aika jo alkaa ihan kunnolla treenaamaan agilityä, että Jupiter pääsisi kunnolla kehittymään. Omatoimitreenejäkin siis tarvittaisiin.

Jupiterin kanssa ollaan paimenneltu, mutta jaloittelutarhassa on kyllä todella pieni tila missä lumi on tallautunut riittävästi ja aitauksen laidoilla on aivan liikaa lunta eikä lampaat sinne mielellään menisi. Keskellä tallautuneella alueella pyöriminen menee nimenomaan pyörimiseksi ja vaikka siinä onkin niitä suuntakäskyjä harjoiteltu, olen välillä pyrkinyt varioimaan treeniä ajattamalla välillä lampaita kohti aitauksen laitoja jonne lumen sekaan ne ei mielellään menisi.

Jupiter kasaa tosi hienosti lampaita ja kun ne syvemmän lumen äärellä yrittää sinkoilla sivusuuntaan mieluummin kuin jatkaa eteenpäin, niin Jupiter kasaa ne hienosti itse uudelleen porukkaan. Tämän tyylisessä vaikeassa paikassa eteenpäin puskeminen on kyllä haastavaa ja varsinkin alkuun Jupiter tuppasi ottamaan flänkeillä lisää etäisyyttä, mutta lopulta tämäkin onnistui. Ehkä vähän liiankin haastavaa nuorelle pojalle ja täytyy sanoa, että tuon treenitilan seinät alkaa jo kaatua päälle, kun pystyy tekemään niin vähän variaatioita siinä.

Saisi lumet jo pikku hiljaa sulaa... Tai jos ei sula, niin täytyy kyllä käydä vielä hiihtämässä...