torstai 31. joulukuuta 2020

Perinteinen tavoitekatsaus

 Pidän nyt kiinni perinteestä ja käyn läpi tavoitteita. Tämä vuosi on tuonut tullessaan paljon muuta kuin mitä tammikuun ekoina päivinä osasi odottaa. Korona rajoituksineen ja kisojen ja kokeiden perumisineen, mutta onneksi kukaan läheinen ei ole sairastunut. Koiraharrastuksissa on kuitenkin loppujenlopuksi saanut jatkaa aika normaalia arkea, eikä korona ole näihin asioihin suuresti vaikuttanut. Siitä voi olla onnellinen.

Tavoitteita vuodelle 2020:

Jupiterin kanssa valjakkohiihtokisoja Ilonan kanssa. Toivon mukaan menestystä myös kisoista ja ehkä myös 10km matkoilla starttaamista. Sprintti-SM -kisat valitettavasti Jupiterin kanssa jää väliin, sen pää ei kestä yhteislähtöjä ja niissä tapahtuvia härdellejä. Jupiterin kanssa pitäisi myös ottaa tavoitteeksi BH-kokeen suorittaminen, mutta katsotaan miten saan aikaiseksi. Näyttelyistä pitäisi myös saada H ja sitten todennäköisesti kastraatio ehkä ensi syksynä. Agilityssä 3-luokkaan nousu ja siellä mahdollisimman hyvää kisafiilistä ja treenien parasta meininkiä niille kisaradoillekin. Samoin paimennuksessa olisi kyllä tarkoitus 3-luokkaan nousta ja saada Jupiterin hyvät ominaisuudet kunnolla esille.

Jupiterin tavoitteet... Valjakkohiihdossa yksilö SM-hopeaa ja viestikultaa. Huikeeta! 10km kisoihin ei päästy, kun lumenpuutteen vuoksi kisoja peruttiin roppakaupalla. Onneksi edes nuo SM-kisat saatiin pidettyä.

Näyttelyitä ei sitten ollut ja näin ollen Jupiter ei ole saanut H:ta ja sillä on edelleen killuttimensa. Agilityssä noustiin 3-luokkaan ja ihan kivaakin menoa on ollut, vaikkakin kyllä myös vaikeuksia. Puomille tehtiin äkkiseltään syksyllä myös juoksarit ja ne toimii jo yllättävän hyvin. Paimennuksessa 3-luokkaan nousu oli kyllä tavoitteena aikamoinen.. Minkähänlainen mielenhäiriö on ollut tuota kirjoittaessa? Keväällä tai kesällä jossain vaiheessa päätin varmaan kolmannen kerran, etten enää paimenna Jupiterin kanssa, koska se sisältää niin paljon vaikeuksia ja epämukavuutta, eikä motivaatio vaan meinaa riittää koiran kanssa joka voi jättää mut pellolle. Jostain loppukesän aikana kuitenkin motivaatio nosti uudelleen päätään ja käytiin muutamat kisat, saatiin jopa PAIM2 koulari aika haastavissa olosuhteissa. Joka tapauksessa matkaan mahtui sekä upeasti menneitä ratoja, että aivan totaalisesti penkin alle menneitä.

Troija täyttää vuoden maaliskuussa ja sen myötä on luustokuvien aika. Toivotaan Troijalle sekä sisaruksille hyviä luustotuloksia. Troijan kanssa käydään varmaan joitain näyttelyitä, treenataan agilityä ja pk-jälkeä ja kesällä varmaan aloitetaan hyppytreeni. Luulisin, että pienestä koostaan huolimatta Troija todennäköisesti ylittää metrin (ainakin ilman kapulaa) vaivattomasti. Treenataan tottisliikkeitä ja katsotaan miten edistytään. Agilityn suhteen ensi kesän projekti on juoksukontaktit ja katsotaan ehtiikö niiden tai muiden esteiden suhteen kisavalmiiksi loppuvuodesta.

Troijan luustokuvat toi todella hieno uutinen, kerrankin "puhdas rivi" kokonaisuudessaan! Myös sisaruksilla ihan hyviä tuloksia eikä mitään aivan kamalaa. Tammikuun alun toiveikkuus metrisen hypyn kanssa vaihtui epäluuloon ja huoleen koiran terveydestä, kun senttiäkään se ei venynyt lisää ja jäi hyvin pieneksi; säkäkorkeus 44-45cm. Hautasin ajatukset pk-jäljestä vailla sen suurempaa draamaa, se tapahtui vähän puolivahingossa.

Kisavalmiiksi agilityssa ei ihan ehditty, mutta hyvällä mallilla alkaa olemaan ja talven aikana varmaan päästään starttaamaan. :) Tokoilun suhteen kohtasin uuden energian ja motivaation nousemisen ja nyt varsinkin syksyn aikana ollaan aktivoiduttu siinäkin niin, että voisi ajatella alokasluokan korkkaamista joskus kevättalvella. :) 

Vaikka paimennuksen suhteen ei ollut mitään tavoitteita, niin pikkutyttö kyllä yllätti kehittymisellään ja loppukesästä/syksyllä startattiin kisaradoissa. SPKY:n pikkumestiksissä kahden päivän tuloksissa Troija taisi olla 6./13. PPR1 saatiin Kennelliiton alaisista kisoista.

Jerikon kanssa yritän saada paikkaa/paikkoja IFH-kokeista ja katsotaan mihin rahkeet riittää. Rallitokoa ja koiratanssia katsotaan jos jaksetaan.

Jeriko ylitti vaatimattomasti asetetut tavoitteet. Tietty. :) IFH-rotumestaruus ja käyttövalioituminen samalle vuodelle. Ai että. Mitään hömppälajeja ei nyt sitten tänä vuonna tehtykään. (sori) :D 

Ukko saa olla pääosin oloneuvoksena. Tarvittaessa sitä kaivellaan naftaliinista valjakkokisoihin, mutta ei välttämättä. Suurempia tavoitteita ei ole, mutta Ukko saa viettää mukavaa elämää ja touhuta välillä mielen virkistykseksi mukavia juttuja. :)

Ukkoa yritin jossain vetotreeneissä ottaa mukaan, mutta vaikka intoa olisi, niin ei se vedä. Luulen, että sillä voi olla kyynärissä jo nivelrikkoa (1/1 kyynäret jo lähtöjäänkin) ja voimalla juokseminen ja tömähdykset ei ehkä tunnu hyvältä ja sen vuoksi heti alun innon jälkeen veto loppuu. Arjessa muuten ei kyllä ole mitään oireita, joten oloneuvoksena jatketaan.

Tavoitteet vuodelle 2021:

Jeriko: Jos Jeriko on vielä hyvässä kunnossa, niin varmastikin mennään puolustamaan IFH-rotumestaruutta. Muuten ei sinänsä tavoitteita ole muuta kuin pitää Jeriko terveenä ja hyvinvoivana. Nose work olisi Jerikolle varmasti todella kiva eläkelaji, mutta en tiedä jaksanko itse ryhtyä siihen.

Jupiter: Yritän pitää omaa motivaatiota yllä paimennuksen suhteen ja treenaillaan nyt kohti 3-luokkaa. Toivotaan, että löydetään parempi yhteinen sävel. Agilityssä toiveena olisi päästä sertiin kiinni ja saada ylipäätään radoille sellaista parasta sujuvuutta mikä on kyllä mahdollista. Ja toivon mukaan nyt tulisi lunta, pääsisi hiihtelemään ja kisaamaankin. :) 

Troija: Agilityssä starttaaminen ja mielellään myös ainakin 2-luokkaan nousu. Tokossa alo-luokassa starttaaminen ja myös avo-luokka tuntuisi tällä hetkellä ihan realistiselta tavoitteelta. Paimennuksessa PAIM1-koulari ja tavoitteena kehittää Troijan ajoa ja ylipäätän itsevarmuutta lampaiden kohtaamisessa, ja mahdollisesti alkaa treenaamaan myös jakoa.

Tyr: Hän joka ei sisältynyt vielä vuodella asetettuihin tavoitteisiin. Ja niin hän vaan tuli ja toi porukkaan sen jonkun puuttuvan palasen. Tyrin tavoite ensi kesälle sisältää lähinnä paimennuksen harjoittelua, siinä kehittymistä ja toivon mukaan syksyllä voisi jo harkita perusrataakin. Jos ei, niin sitten seuraavana vuonna. Lisäksi treenaillaan jäljestystä, mutta sen suhteen ei mitään tavoitteita muuten kuin koulutuksellisesti edetä.

Ps. Meillä on yllättävän rauhallinen uusi vuosi. Jupiter on aika rentona, vaikka ei ole saanut Sileota ja Tyr ei välitä paukuista mitään. :) 



Ei kommentteja: