keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Vuoden, ja vähän vuosikymmenenkin, lopputarkastus

Vuosi vaihtui meillä melko rauhallisissa merkeissä. Jupiterille oli hankittu Sileo-lääkitys jo kesällä pahaan ukkospelkoon ja viime uuden vuoden levottoman ravailun perusteella tiesin jo varautua tähän uuteen vuoteen lääkkeen kanssa. Vaikutus Jupiterilla oli todella hyvä! Annoin sille illan aikana annoksen kaksi kertaa ja Jupiter pitkälti vaan nukkui levollisesti ja muuten oleili rauhassa. Purutikkukin maistui. :) Pahimman paukkeen aikana Jupiteria pelotti ja tuli kiireenvilkkaa sohvalle kainaloon, mutta ei läähättänyt, tärissyt tai muutenkaan antanut mitään pahempia merkkejä.

Jeriko ja Ukkohan ei paukkuihin reagoi muutenkaan, mutta Troijan kohdalla oli myös miellyttävää huomata, ettei se välittänyt ilotulitteista mitään. Ihan täysin normaali itsensä oli. Meillä täällä paukekin toki vähäisempää kuin kaupungeissa, mutta yllättävän paljon tännekin kuitenkin kuuluu ja näkyykin kauempaa sijaitsevista taloista ammutut raketit.

2010-luku aloitti minun koiraharrastuselämän kokonaisuudessaan, kun Jeriko tuli meille helmikuussa 2010. Siitä se onkin sitten lähtenyt ja koiria kerääntynyt kymmenessä vuodessa jo neljä.. :D Todella paljon uusia harrastuksia aloitettu ja kokeiltu, ja paljon on uusia hyviä ystäviä harrastuspiireistä saatu. Erittäin hyvä kymmenluku siis ollut.

Mitä vuoden 2019 tavoitteisiin tulee, niin Jerikolle asetin tälle vuodelle varovaiset tavoitteet ja kaikki ne on ylitetty: päätin vaihtaa PK-jäljen IFH-jälkeen ja sieltä saatiinkin koulutustunnukset IFH1 ja IFH2 vieläpä 1-tuloksella. Kerättiin myös RTK2-koulari mutta voittajassa en jaksanut startata. Sen sijaan HTM-kisoissa Jeriko kävi Liisa-Idan kanssa alokkaassa ja avoimessakin luokassa.

Ukko starttasi valjakkohiihdon sprintti-SM -kisoissa sekä normaalimatkan SM-kisoissa Marjan kanssa, ja itse lähdin Ukon kanssa viestijoukkueen ykkösosuudelle. Se oli kyllä hieno kokemus, on se vaan just niin hieno koira noihin yhteislähtöihin. Sulanmaan kisoissa Ukko kävi Liisa-Idan ja Kiden kanssa kahden koiran luokassa porhaltamassa, ja tämä parivaljakko sopi kyllä yhteen erinomaisesti. RTK2-kerättiin Ukon kanssa myös, mutta oikean puolen seuraamisia tai muita ei edes aloitettu treenaamaan. Tähän jätetään. Myös FH-jäljen treenaaminen Ukon kanssa jätettiin.

Jupiter starttasi myös valjakkohiihdon sprintti- sekä normaalimatkan SM-kisoissa Ilonan kanssa ja saikin sieltä kotiintuomisiksi sprintti-pronssia ja normaalimatkan hopeaa kovatasoisissa kisoissa. Itse starttasin Jupiterin kanssa pyöräluokassa ja sekin meni hienosti. Agilityssä startattiin vasta syksyllä ja pari nollaa 1-luokasta kerättiin, mutta ei vielä luokkanousuja. Paimennuksessa 2-luokan koulari jäi vielä haaveeksi, kun jännityksen vuoksi kisaradoilla Jupiter ei yltänyt ihan normaali suoritustasoon, vaan suorituksissa näkyi hätäisyys.

Se mitä en vielä vuosi sitten osannut arvata oli että laumaa täydentämään tuli Troija. Vaikka en ollut sitä julki tuolloin kirjoittanut, niin ehkä jonkinlainen ajatus oli, että urospentu voisi meille päätyä. Urospentu vaihtuikin sitten narttupentuun viime hetkellä ja valintaan on kyllä voinut olla tyytyväinen. :) Troija on aloitellut harrastuksissa ja vaikuttaa kyllä oikein "soivalta peliltä" monessa suhteessa.

Tavoitteita vuodelle 2020:

Jupiterin kanssa valjakkohiihtokisoja Ilonan kanssa. Toivon mukaan menestystä myös kisoista ja ehkä myös 10km matkoilla starttaamista. Sprintti-SM -kisat valitettavasti Jupiterin kanssa jää väliin, sen pää ei kestä yhteislähtöjä ja niissä tapahtuvia härdellejä. Jupiterin kanssa pitäisi myös ottaa tavoitteeksi BH-kokeen suorittaminen, mutta katsotaan miten saan aikaiseksi. Näyttelyistä pitäisi myös saada H ja sitten todennäköisesti kastraatio ehkä ensi syksynä. Agilityssä 3-luokkaan nousu ja siellä mahdollisimman hyvää kisafiilistä ja treenien parasta meininkiä niille kisaradoillekin. Samoin paimennuksessa olisi kyllä tarkoitus 3-luokkaan nousta ja saada Jupiterin hyvät ominaisuudet kunnolla esille.

Troija täyttää vuoden maaliskuussa ja sen myötä on luustokuvien aika. Toivotaan Troijalle sekä sisaruksille hyviä luustotuloksia. Troijan kanssa käydään varmaan joitain näyttelyitä, treenataan agilityä ja pk-jälkeä ja kesällä varmaan aloitetaan hyppytreeni. Luulisin, että pienestä koostaan huolimatta Troija todennäköisesti ylittää metrin (ainakin ilman kapulaa) vaivattomasti. Treenataan tottisliikkeitä ja katsotaan miten edistytään. Agilityn suhteen ensi kesän projekti on juoksukontaktit ja katsotaan ehtiikö niiden tai muiden esteiden suhteen kisavalmiiksi loppuvuodesta.

Jerikon kanssa yritän saada paikkaa/paikkoja IFH-kokeista ja katsotaan mihin rahkeet riittää. Rallitokoa ja koiratanssia katsotaan jos jaksetaan.

Ukko saa olla pääosin oloneuvoksena. Tarvittaessa sitä kaivellaan naftaliinista valjakkokisoihin, mutta ei välttämättä. Suurempia tavoitteita ei ole, mutta Ukko saa viettää mukavaa elämää ja touhuta välillä mielen virkistykseksi mukavia juttuja. :)



Ei kommentteja: