sunnuntai 6. marraskuuta 2016

HK1 Jeriko

Eilen korkattiin kirpeissä -5-8 pakkastunnelmissa Jerikon kanssa uusi laji, eli haku. Koe oli Kangasalla PKY:n järjestämä koe. Aamulla tottiskentälle ajaessa oli tosiaan pakkasta auton mittareista riippuen -6-8 astetta ja kyllähän se kylmältä tuntui! Luntakin oli tullut pieni keros nurmen päälle ja meille arpoutui TAAS ekaksi paikkamakuu vuoro (miten voi olla mahdollista, että tän kauden aikana joka kokeessa ollaan oltu aina ensin paikallaolossa??), joten olosuhteen ei ollut hyppyä ajatellen ollenkaan ihanteelliset. Hyppy jäi tekemättä, mutta muuten meni oikein kivasti; paikallaolo erinomainen, seuraaminen "alaerinomainen", liikkeestä istuminen erinomainen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo erittäin hyvä (olis voinut olla nopeampi), tasamaanouto erittäin hyvä (hidasti pari metriä etukäteen, olis voinut tulla samalla vauhdilla loppuun saakka) hyppy puutteellinen, estenouto erinomainen ja eteenmeno erinomainen (ei edistänyt!). Kokonaispisteet 81. Tottiksen tuomaroi Jani Heinilä.

Sitten lähdettiin maastoon jossa ensin esineruutu. Hetkeen ei ollakaan esineruutua tehty ja jotenkin sinne lähtiessä virittelyistä huolimatta tuli tunne, että Jerikolla oli viretaso vähän sellainen millainen sillä on hakumetsään lähtiessä. Sanoinkin siinä, että "esineitä ei sitten ilmaista haukkumalla" ja tulkinta Jerikon vireestä taisi olla aika oikea, koska se lähti aika takki auki viilettämään ruutuun ja sitten muiden koirien jälkiä ruudusta ulos. Itse tein taktisesti vähän tyhmästi, kun lähetin sen ruudun reunasta, kun yhtä esinettä etsiessä olis voinut ihan hyvin lähettää vaan keskeltä. Hetki siinä meni juoksennellessä, mutta sitten esineen hajuun törmätessään Jeriko sitten hoksasi mitä oltiin tekemässä ja nosti esineen. 27p. Esineruudun tuomaroi Mervi Savolainen.

Tämän jälkeen olikin sitten hakumaasto ja mua kyllä jännitti. Jotenkin niin erilaista mennä hakumaastoon ja kun on kuullut, että eri tuomareilla on monenlaisia tulkintoja säännöistä niin jännitti vielä enemmän, että mitä itse saan siellä tehdä. Sitten siinä kävi vielä niin, että yksi 2-luokan koirakko oli pysäköinyt kauas muista autoista ettei koira stressaa autossa ohikulkijoita eikä kukaan sitten siinä "parkkialueella" tajunnut, että he olivat vielä menemättä hakualueelle ja mä lähdin Jerikon kanssa sinne liian aikaisin (oltiin ainut maastoon tullut 1-luokan koirakko). Ilmoittauduinkin tuomarille jo ja sitten kävi ilmi, että vielä on 2-luokan koirakko tulematta. Ei kun takas autolle ja odottamaan omaa vuoroa.

Jeriko ei onneksi tällaisesti ollut moksiskaan, tai saattoihin se toki kierroksia nostaa, mutta ei mennyt ihan överiksikään. Jeriko teki ihan hienosti maastossa töitä, joskin työskenteli välillä vähän taaksepäin. Eka maalimies nousi toisesta etukulmasta ja Jeriko ilmaisia sen todella hyvällä tasaisella haukulla. On kyllä jännä miten ilmaisukin on parantunut yhtäkkiä, kun ollaan tehty palkkaamattomuutta! Toisen käskyn jouduin antamaan sivulletuloon, kun Jeriko edelleen haukkui niin kovasti, ettei tainnut ihan kuulla (tai ei kuunnellut). Toisella käskyllä kuitenkin tuli ja pysyi paikoillaan vaikka maalimies kiinnostikin.

Toinen maalimies oli umpipiilossa. Jeriko työskenteli mielestäni tässä oikein hyvin, vaikka saikin sitten tuomarilta kommenttia, että olisi saanut aloittaa samalla tavalla välittömästi ilmaisun kuin avopiilollakin. Mutta koska on ollut parissa treenissä välillä valeilmaisuja umpipiiloille, niin mun mielestä Jeriko osoitti oikein hienoa mielen malttia, kun tarkisti kunnolla, että varmasti roskiksessa oli tuore haju ja alkoi vasta sitten haukkua. Hyvä Jeriko! :) Tästä ja taaksepäin työskentelyistä kuitenkin pienet piste vähennykset eli pisteitä tuli 165. Tuomarin yksi kommentti kuvaa kyllä hyvin Jerikoa: "koira pääasiassa lähti ohjaajan osoittamaan suuntaan".. :D Välillä Jerikolla saattaa vaan olla joku parempi käsitys asiasta ;) Ylituomarina toimi ja henkilöetsinnän tuomaroi Marja Uusitalo.

Kokonaispisteet siis 273p 1-tulos ja HK1! :) On se Jeriko vaan niin luotettava moniosaaja. :) Ensi kesänä sitten 2-luokkaan ja treeni-intokin heti nousi. ;)

HK1 Jeriko :)
Käytiin tällä viikolla tiistaina juoksemassakin. Ukko valjastettiin Ilonan miehen eteen ja Jeriko veti mua. Jerikolla oli kyllä meno päällä, se halusi koko ajan olla joukon kärjessä ja valtaosin olikin. Loppumatkasta muut spurttas niin lujaa ylämäkeen, että mä en enää jaksanut spurtata sillä tavalla, mutta tasaisen varmasti Jeriko jatkoi vetoa ja kun muut hyytyi sitten mäen jälkeen niin Jeriko veti tasaisellä tahdilla taas joukon kärkipaikalle. Asenne kohdillaan. ;)


On kyllä ihanaa kuinka on tullut jo lunta ja pientä pakkasta. Talvi kerta heitolla. :) Muut vuodenajat on varmasti harrastamisen kannalta helpompia ja kyllä tuli eilen kylmä hakukokeessa, mutta on kyllä nättiä nytkin. :)


 Sitten vielä loppukevennys. Mun agilityryhmässä aiemmin treenannut Ville harrastelee tällaisia painojuttuja ja oli inspiroitunut oman koiransa kieriskeltyä p*skassa. Sopii Ukkoon kuin nenä päähän. ;) Kuvassa kieriskeltyään jossain supin ryönässä tai raadossa tai jossain muutta yhtä hehkeässä. ;) Tarroja voi kysellä Villeltä osoitteesta ville@palkinen.fi. ;)


Ei kommentteja: