Fiiliksen metsästystä herkkispojan kanssa

Oltiin Seinäjoella agilitykisoissa. Päivä ei alkanut kovin kaksisesti, kun heti sängystä noustessa alkoi hirveä päänsärky. Aamupalan lisäksi napsin sitten ibusalia, join finrexiniä ja otin lopulta vielä panadolinkin. No, kyllähän tolla lääkityksellä päänsärky helpotti, osittain. Navigaattorin luotettavuus kyllä taas todistettiin, kun tomtom neuvoi mua jo harhaan, kun olin hakemassa Marjukkaa ja Senttiä kyytiin, neuvoi kiertotielle joka vielä päättyi kävelytiehen. Nice. Navigaattori ei myöskään löytänyt mitään kadunnumeroita Alaseinäjoenkadulta, onneksi nokian navigaattori tuli apuun ja löysi osoitteen. Tosin sekin sitten Seinäjoen päässä neuvoi meidät jotain ihme kiertotietä, jonka vasta tajusin kun tultiin takaisin tuntemalleni tielle. Kaikesta huolimatta oltiin 1,5 tuntia ajoissa ja kisat puoli tuntia myöhässä, aikaa oli ruhtinaallisesti! :D

Ensimmäistä rataa nähtiin siinä kun medit teki ja näytti jo aika hirveeltä. Rataan tutustumisessa ei sitten niin kamalalta tuntunutkaan, paitsi kohta jossa pussin jälkeen piti heti kääntyä tiukasta samalla linjalla olevaan pätkäputkeen. Valtaosa nopeista ja irtoavista koirista hyllytti tässä tai jossain muussa kohdassa. Me hyllytettiin jo pussia edeltävällä hypyllä, kun itse olin myöhässä enkä saanut enää takaaohjaten Jeriko kääntymään muurin ja hypyn väliin. Jeriko oli kyllä vauhdissa ja korvat jossain narikassa, pätkäputken jälkeen meinasi lähteä kepeille hypyn takaakierron sijaan, seikoili putkihässäkässä ja sitten lopulta ampaisi keltaiseen suoraan putkeen sellaisella vauhdilla etten millään pysynyt mukana eikä Jeriko yhtään katsonut missä mä menin tai mihin yritin ohjata. Mentiin sitten lyhintä tietä maaliin, mutkaputken kautta tosin...

Aattelin kuitenkin, että toi ykkösrata nyt oli vaan sellainen, että toisella sitten mennään kunnolla. Tosin Jerikosta kyllä huomas ylipätään alueella kuinka oli huonosti kuulolla. Vähän piti sille ärähtääkin asiasta, kun luuli voivansa toilailla ihan miten itse tykkää. Toista rataa oltiin katseltu jo siinä vaiheessa kun medit sitä meni, mutta makseillepa se sitten muutettiinkin. Höh, olisin tykännyt siitä aiemmasta enemmän. Lähdössä Jeriko oli aivan kierroksilla, yritin sitä siihen rauhoittaa, että keskittyisi, mutta huomas kyllä, että nyt ei ole hyvä mielentila ollenkaan. Tämä rata kosahti sitten, kun putken sijaan Jeriko säntäsi puomille. Itselläkin jotenkin fiilis jo niin vinksallaan, etten oikein tiennyt miten olisin jatkanut ja mitä tehnyt. Kertakaikkiaan annoin fiiliksen läsähtää vaikkei olisi pitänyt. Mentiin sitten puomi takaisin ja yritin jatkaa rataa siitä. Kepeille Jeriko taisi mennä jo väärästä välistä sisään ja sitten tuli ennen aikojaan poiskin enkä vaan jaksanut enää alkaa korjailemaan, sähläystä sähläyksen perään eikä siitä enää mitään olis kuitenkaan tullut.

Kamalan paska fiilis oli näiden ratojen jälkeen. Tuntui, että Jeriko ei ole ollenkaan mun mukana tekemässä, ei kuuntele ollenkaan ja oikeasta fiiliksestä ja yhdessä tekemisestä ei tietoakaan. Toisen radan jälkeen toki heitin Jerikolle lelua ja yritin palkata jotenkin vaikka perseelleenhän se meni, mutta kyllähän Jeriko sen ihan selvästi aisti, että nyt ei ole mamma tyytyväinen. Wubba ei kelvannut ja Jeriko vaan halus äkkiä luokkia häkkiin "turvaan". Kun otin Jerikoa kävelemään ja seisoskeltiin siinä katsomassa muiden ratoja, Jeriko oli ihan pää alaspäin ja koko ajan surkean näköisenä ja päätä kainaloon työntämässä. Hirveän herkkä toi poika kyllä on mun mielialoille! Maailmanloppu iski, kun en ollutkaan yhtä iloinen kuin yleensä. Voi toista... :(

Eihän Jerikon voinut sitten antaa surkutella, vaan piti itsensä saada unohtamaan edelliset radat ja lähteä viimeiselle ihan puhtaalta pöydältä. Leikittelin Jerikoa ennen rataa ja tehtiin tokoiluja, pakittelua, kaukkareita ja sen sellaista. Kaikesta mielipahasta huolimatta Jeriko oli heti valmis taas hommiin ja yrittämään parhaansa. Radalle lähtiessä tulikin pitkä odotus lähtövalmiudessa, kun edelliseltä oli pudonnut motivointipatukka radalle, jonka tuomari kiikutti pois. Se oli ehkä hyväkin, kun sain siinä aikaa silitellä ja rauhoitella Jerikoa. Ja tämä rata menikin sitten ihan kivasti. Varmaan sen verran painoi edelliset radat mielessä mulla kuitenkin, etten uskaltanut silleen irrotella ja vedättää, vaan otin enemmän varman päälle. Jeriko oli kuitenkin hienosti ohjauksessa ja kuulolla, teki hienosti yhteistyötä. A:n jälkeisellä hypyn takaakierrolla hätäilin taas liikaa, enkä näyttänyt niistoa riittävän hyvin Jerikolle ja J meinas tulla mun liikkeen mukaan ja siitä kielto. Harmi! Muuten rata siis meni ihan kivasti. :)

On toi Jeriko vaan hassu otus. Välillä sille tulee tollasia korvat tukossa hetkiä ja säheltää menemään miten sattuu, mutta sitten kuitenkin pohjimmiltaan haluaisi vaan kovasti olla mieliksi ja kokee hirveen raskaana sen jos ei siinä täysin koe onnistuvansa. Menee siitä aivan surkeaksi jos yhtään olen tyytymätön. Onneksi ei kuitenkaan mitenkään lukkoon siitä mene, vaan tilaisuuden tullen yrittää parantaa tilanteen. Jeriko oli niin hellyyttävä, kun viimeisen radan jälkeen olin tyytyväinen ja kehuin oikein kunnolla. Jeriko leikki aivan innoissaan ja oli sitten koko loppu ajan sen jälkeenkin kuin hangon keksi. :D Mun pieni... :)))