sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kissan monimutkainen sielunelämä vol 2

Kirjoitin aikaisemmin siitä kuinka Lulun käytös muuttui, kun otimme pois portin portin olohuoneen ja muun asunnon välistä. Kyseisen muutoksen jälkeen Lallikin on alkanut leikkimään taas akvaariolla eikä tosiaan kissoilla keskenään ole enää sellaisia riitoja kuin oli aikaisemmin, leikit pysyvät paremmin hyvässä hengessä. Lulu on lisäksi alkanut hyväksymään Jerikoa vielä entistä paremmin ja alkanut hieman leikkimään sen kanssa. :) Yksi ilta Jeriko hääräsi koko ajan Lulun ympärillä, olisi pitänyt saada siitä kuvaa! :D Lulu makasi sohvan käsinojalla, kun Jeriko sitten tuli hääräämään. Nuoli välillä korvaa ja välillä tökki nenällä, alkoi vähän päätään kallistelemaan ja tekemään "valehyökkäyksiä", häntä tietenkin huiskui koko ajan kohti kattoa. :) Aikaisemmin Lulu on näistä melko nopeasti kiusaantunut, mutta nyt lähti ihan mukaan, pehmeällä tassulla välillä huitoi ja välillä otti Jerikon päästä kiinni (Lulu on siis suurinpiirtein Jerikon pään kokonainen, paljon muualle ei yllä! :D) ja puri varovasti poskeen. Oi että ne oli ihania! <3 Leikki jatkui vielä pitkään vaikka vaihtoi paikkaakin, välillä kävin kurkkaamassa nurkan takaa niiden touhuja. :)

Itse asiassa tuntuu, että Lulu melkein tykkää Jerikosta enemmän kuin Lallista vaikkei Lallin kanssa niin riitaa enää tulekaan. Ja se mikä nyt ihmetyttää on Lallin käytös. Sehän leikitti Jerikoa pentuaikana oikein ihanasti, mutta nykyään se ei enää ollenkaan tykkää Jerikon yrityksistä leikkiä, vaan vastaukseksi tulee heti äkäinen maukaisu ja ei-niin-pehmeää-tassua... :(
Joku nyt siis vähän risoo Lallia, en vaan tiedä että mikä.. Ulkoilunpuute, kun ei tykkää pakkasesta? Jeriko vaan liian iso? Vähän huono syy kyllä, jos puolet pienempi Lulu on nyt alkanut leikkimään Jerikon kanssa... Vanhuusiän kärttyisyys? No, ei se nyt vielä niin vanha ole (vajaa 6v.) ja Lulu saman ikäinen.. Alkaako Lallilla kaksion seinät kaatumaan päälle? (mulla alkaa...) Enpä tiedä.. Ajattelin kuitenkin, että käyn maanantaina mustissa ja mirrissä ostamassa kissoille pikkupussin Royal Canin penturuokaa ja alan niitä pikkuriikkisiä nappuloita käyttää kissojen tempputreeneissä. Niistä ne ainakin tykkää. Lulu ei kyllä varmasti silti pysty syömään niitä kuin muutaman ennen kuin oksentaa, eli pitää nyt olla tarkkana treenituokioiden pituuden kanssa. Ja nyt keskittyä oikein siihen, että treenaa kunnolla yhtä kissaa kerrallaan eikä molempia vuorotellen. Jos siis jotain tulostakin halutaan.. :D Mutta katsotaan saisiko pieni aktiviteetti Lalliakin piristymään..

2 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Juolahti mieleeni, että entä jos se onkin kipeä?

Sabina kirjoitti...

Niin, no sehän olisi toki yksi vaihtoehto aina kun eläin käyttäytyy oudosti.. Lalli on kyllä ollut vähän tollainen varautuneempi Jerikoa kohtaan jo jonkin aikaa ja Lulun kanssa niillä sujuu nyt taas ihan hyvin ja Lallikin on innostunut akvaariosta.. Enpä tiedä, jos se olisi kipeä niin ei harmainta aavistusta, että mistä kohtaa! :(

Voihan siinä olla sekin, että Jeriko joskus ehkä vuosi sitten näykkäisi Lallia mustasukkaisuuksissaan.. Jospa Lallilla on vaan mennyt luotto Jerikoon.. :(