sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Masentaa...

Mä olen kyllä vakavasti riippuvainen treenaamisesta. Reilun kuukauden hiljaiselo (lue: paimennukset ja agility hyvin vähällä ja pääasiassa vain sisätreeniä) alkaa jo pikku hiljaa näkymään mielialassa. Yksi ilta loppuviikosta nukkumaan mennessä huomasin oudon tunteen, mulla oli sellainen yleinen ärsytys, enkä muista koska viimeksi olisin ollut niin huonolla tuulella. Harmitti mennä seuraavana päivänä töihin, vaikka olen kyllä ihan tykännyt käydä siellä (ja tarvitsen sitä, jotta voisin treenata taas aktiivisesti), nyt jotenkin vaan opiskelun ja työn vastapainoksi ei ole ollut ollenkaan tarpeeksi treenaamista. Loppukesä oli niin ihanaa aikaa, haikeana muistelen viikkoja kun oli parit agilitreenit viikossa ja 1-2 paimennustreenit, +viikonloppuna agilitykisat. :)

Vaikka ollaan sisällä harjoiteltu vähän kaikenlaista, niin alkaa se pidemmän päälle tympimään. Meitä molempia. Paimennus ja agility on selkeesti molemmille ne ykkösharrastukset ja niitä pitäisi olla huomattavasti enemmän hyvän mielialan säilyttämiseksi!
Harmittaa myös aika paljon jälkitreenien puute, nyt olisi ollut hirveästi motivaatiota mennä jälkeä tekemään, mutta nyt kun jalka olisi kestänyt niin Jerikolle tuli toi ärsyttävä nenäpunkki eikä voida mitään nenätöitä tehdä ennen kuin voi olla varma, ettei vaikuta enää hajuaistiin, turha sitä on mennä metsään turhautumaan.. :(  Vaikka oireilu on lähes kokonaan loppunut, tänään aamulenkillä oli kyllä edelleen havaittavissa hajuaistissa heikkoutta, ei millään meinanut löytää heittämääni keppiä vaikka meni aivan vierestä.. Eli ei jälkeä vielä vähään aikaan.. Elättelen kyllä toiveita, että lumi ei tulisi vielä ensi viikolla, jos sitten loppuviikosta/viikonloppuna uskaltaisi vielä mennä kokeilemaan jäljestystä ja esineruutua..

Piakkoin kyllä alkaa toiset agilitytreenit viikkoon, kun aloitetaan Päivi Männistön ryhmässä, mikä varmaan vähän helpottaa mun ahdistusta. Lisäksi muhun iski taas kisakuume, jos ei ole tarpeeksi treenejä ja paimennusta, niin täytyy täyttää kalenteri kisoilla! ;) Katselin vähän loppukuulle pareja kisoja joihin voisi ilmoittautua, kimppakyydistä/matkaseurasta vielä haaveilen..

Jeriko osaa nyt tosiaan hienosti kiertää kirjakasan vastapäivään ilman, että jalat edes meinaa tippua, ja tänään alkoi sujumaan myös myötäpäivään kokonainen kierros jalat tukevasti kasalla. Vielä tästä pitäisi pikku hiljaa edetä siihen, että kiertää kunnes palkkaan, ja toisaalta erottaa suunnat toisistaan, jälkimmäinen on varmaan aika vaikea tehtävä, mutta yritetään. :D Lisäksi löysin kaapista hienon pahvisen jouluaiheisen lahjalaatikon, johon aloin opettamaan Jerikoa laittamaan kaikkia jalkojaan. Laatikko on melko iso, mutta juuri sen verran pieni, ettei kaikki jalat luonnostaa mene sinne. Olisi ehkä helpompi aloittaa vielä isommalla, mutta sellaista ei tähän hätään löytynyt, joten tätä sitten sheippaillaan, kolmea jalkaa tarjoaa hyvin, kyllä se neljäskin sieltä. :) Jeriko myös tuntui tykkäävän tästä aivan uuden tyyppisestä harjoituksesta, ollaan tässä jo aika paljon kirjakasan päällä pyörittykin! :D

Ensi viikolla on sitten omat synttärit ja mikä olisikaan parempi tapa viettää synttäripäivä kuin käydä aamulla paimennustreeneissä ja illalla agilitytreeneissä, ei voi paremmaksi mennä! Tai itse asiassa voi, saan nimittäin äidiltä ja veljiltä yhteislahjaksi uudet Ivon-merkkiset "pro-kengät" agilityyn.. :) :) :)

3 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

Muakin alkaa tympimään jos ei ole ohjelmaa! Ja voi mikä into olisi kanssa lähteä treenaamaan agia... Harmittaa että noiden juoksujen kanssa on ollut niin epämääräistä etten sillon uskaltanut

Ja etteköhän te hyvin vielä ehdi jäljestää, tuskin sitä lunta tulee, ja jos tulee niin ei ainakaan niin paljoa ettei metsään voisi tehdä jälkeä. Ja hei, jäljestäähän jotkut lumellakin! Auratulla/tasaisella alustalla pitäisi ainakin tarkkuustreeniä saada tehtyä. :)

Emmi kirjoitti...

Vähän jäi tekstiä puuttumaan.. :D
* -- etten sillon uskaltanut sille alkeiskurssille lähteä.

Sabina kirjoitti...

Kai niitä agilityn alkeiskursseja tulee jatkossakin, ja jos ei joltain tietyltä seuralta halua niin varmaan jatkuvasti jossain on tulossa. Tai jos yksityiselle menee, sinne on ainakin helpompi päästä..
Mutta kannattaa kokeilla, se on hauskaa! :)

Tarkkuusjäljestys auratulla tiellä kuulostaa kyllä juurikin siltä, tarkkuutta vaativalta jäljestykseltä, enkä tiedä uskaltaako Jerikon kanssa sellaisia kokeilla.. :D