Minulle olet aina voittaja

Tänään korkattiin uusi laji kisamielessä eli lähdettiin Äänekoskelle valjakkohiihtokisoihin, joiden yhteydessä oli myös SBCAK:n rotumestikset. Olin tosiaan vasta maanantaina kuullut, että matka ei ollutkaan 5km vaan 7,5 km! Koko lyhyen treeniajan oltiin treenattu max 5 km matkoja, ei koskaan yli ja tiistaina sitten vasta ekaa kertaa pidempää matkaa. En tiedä tiesivätkö kaikki muut matkan todellisen pituuden, suuri osa varmaan kuitenkin, kun oli järjestävän seuran jäseniä tai jotain yhteyksiä järjestävään seuraan mistä olis helposti asiasta kuullut. Harmillinen juttu sinänsä, enkä hirveesti tykännyt siitä tavasta kuinka järjestäjät vaan viittas kintaalla tälle virheelle KOPAssa...

Ensimmäinen perässä tulija tuli meistä ohi n. 1,5 km kohdalla, kun olin juuri edeltävästi kaatunut jyrkkään alamäkimutkaan. Enpä ole tuollaista samanaikaista alamäessä jarruttamista ja kääntymistäkään harjoitellut. :D Huhut eivät olleet ollenkaan liioitelleet Äänekosken mäkiä ja aika pian musta oli mehut imetty. Sitten tuli vielä sellainen kaksiosainen tapponousu etten olis osannut kuvitellakaan niin hirveetä ja siihen kyllä vauhti tyssäs aivan lopullisesti. Tässä kohtaa tuli sitten useampikin meistä ohi, hieman söi naista katsoa kuinka meistä mentiin ohi narut löysällä ja hiihtäjän taitojen voimin. Tai paremminkin Jerikoa kävi sääliksi, kun raukka parhaansa yritti ja mä vaan olin jarruna perässä. Itse asiassa myös voittajakoirakko otti meidät mäessä kiinni, mutta jäikin siihen sitten rinnalle, kun oli vähän hämminkiä siitä pitäisikö koiran mennä eteenpäin vai ei. Jerikolla olis ollut haluja mennä ja sitten meinasinkin lähteä kiihdyttämään, mutta toinen siitä valpastui ja lähti rinnalle juoksemaan ja katseli sillä silmällä, että katsoin paremmaksi jarruttaa ja jättäytyä taakse ettei käy kuinkaan.

Otin itselleni muutamia muitakin lepotaukoja siinä, kun ei vaan voimat, tekniikka ja kunto riittäneet millään, enkä raaskinut koko matkaa vaan tyhjän panttina roikkua perässäkään. Vielä ennen loppukiriä pieni tauko, että sain kerättyä voimat ja saatiin Jerikolle kuitenkin vauhdikas maaliintulo ja kiva fiilis siihen. Lopun alamäessä Jerikon naru löystyi vasta ensimmäisen kerran kunnolla, kun alamäki olisi vienyt mua jo vauhdikkaammin, mutta joka tapauksessa Jeriko juoksi sen minkä jaloistaan pääsi maaliin asti. Maalin jälkeen Jeriko kaatui kyljelleen ja haukkoi lunta suuhun sivuttain kaikkensa antaneena. Meidän aika oli sitten lopulta 26,17, sijoitus 10/11. :D

Kävi sääliksi Jerikoa, kun joutuu tällaisen surkean hiihtäjän kanssa taistelemaan, paremman hiihtäjän kanssa tulos olisi varmasti aivan toinen, koska veto ei kyllä lopu! Toisaalta olen aivan älyttömän ylpeä Jerikosta, aivan mahtava ihana rakas karvapallo, joka on valmis vaikka kiipeämään vuorille mun eteen. Sydämiä kaivataan! Ja vaikka jokainen treeni mun kanssa on taistelua taakkaa vastaan, niin joka kerta lähdössä Jeriko on intoa täynnä ja antaa joka kerta kaikkensa, hankaluudet perässävedettävän kanssa ei lannista. ;)

Mutta nyt vaan lisää hiihtotreeniä ja ensi vuonna uutta matoa koukkuun. Ei musta hetkessä tule mikään hyvä hiihtäjä, kun toiset on hiihtäneet vuosikausia ja mä vasta aloittanut, mutta koska Jeriko (ja Ukko) kuitenkin lajista nauttii, niin sitä tehdään vähintäänkin omaksi iloksi ja käydään kisoissa vähän hömpöttelemässä, katsotaan tulisiko musta joskus edes sen verran hyvä hiihtämään, että Jerikolla olis mahkuja. ;)

Kerta kiellon päälle

Olen tosiaan ilmoittanut meidät Jerikon kanssa tän viikon sunnuntain valjakkohiihdon kisoihin Äänekoskelle, ts. rotumestiksiin. Ukollekin olisin hiihtäjän järjestänyt, mutta ikä ei riitä. :D
Tänään aamulla koin sitten vähemmän mukavan yllätyksen, kun tuli kisakirje: KOPAssa ilmoitettu 5 km kisamatka olikin 7,5 km! Kerta kiellon päälle ja puolet lisää... Järkyttyneenä tästä laitoin sähköpostia järjestäjälle, että aivanko todella on 7,5 km, ja vastaus oli, että on. Ihan järjetöntä, että KOPAssa on tollanen virhe! Ei olla tosiaan kertaakaan hiihdetty yli 5 km, itse asiassa noille lenkeillä mitä tehdään matkat on jääneet himpun alle vitosen ja nyt pitäis vielä vetästä puolet lisää!

Ei sitten auttanut muu kuin tänään Peltsulla viimeisissä mahdollisissa treeneissä heittää lenkki kolmeen kertaan. Lunta satoi ja oli satanut jo jonkin verran, latu oli aika huonossa kunnossa tai paikoin suoraan sanottuna surkeassa. Radan varren pätkällä (aukealla kun oltiin) irtolunta oli ladun päällä ihan kiitettävästi ja mun suksi ei tällaisessa luistanut sitten yhtään! Sama ongelma kuin Jämillä, ei sovi Pelottoman voitelu tällaiseen ollenkaan ja Markon Jämillä laittamat laittamat voiteet on jo pois kuluneet. Lisäksi siihen pahimpaan nousuun on muodostunut aivan älytön kumpare luisteluradalle, siinä sitten sen kumpareen päällä keikkuen piti ylös pyrkiä, haittasi vähän suksen luistatusta, kun välillä mennään kumpareessa ja välillä notkelmassa... Olosuhteet oli siis kaikkea muuta kuin ihanteelliset!

Jerikon ja Ukon mesoaminen ennen lähtöä käy kyllä ehkä jo vähän liialliseksi. Jo autolla varusteita laittaessa molemmat pitää sellaista huutoa ettei ajatuksiaan kuule, saati sitten pysty vaihtamaan ajatuksia jonkun muun kanssa. Kerta kerralta vaan raivo ja into yltyy, tällä kertaa Jeriko päätti alkaa vielä ulvomaan haukkumisen lomassa ja Ukko tietenkin yhtyi siihen kiljumistensa välissä. Tolkutonta. Sara oli ihana, kun tuli lähtöön pitämään Jerikoa, kun se tempoi jo menemään vaikkei mulla ollut suksetkaan jalassa. :D

Vellu oli tosi reilu ja hiihteli (lue: hdasteli) koko ajan meidän edellä ja kannusti. Ilman tätä apua olis varmaan mun uskoni loppunut ihan totaalisesti. Kaksi kierrosta vedettiin putkeen, mutta sitten kaaduin vielä alamäessä, kun yritin jarrutella etten tule Jerikon päälle ja mäessä oli kauheat kasat irtolunta jonka alla suksi tökkäs johonkin ja lensin suoraan naamalleni ja ympäri. Pakko oli pitää pieni tauko ennen viimeiselle kierrokselle lähtöä, piiputti niin huolella. Jeriko oli kyllä urhea, toisellekin kierrokselle kiihdytti, kun ohitettiin lähtöpaikka ja kun jaksoin taas lähteä uudelleen matkaan puolen minsan tauon jälkeen niin lähti taas vauhdilla vetämään. Edessä meni weimarin seisoja josta oltiin ohi menossa, mutta se ampaisikin suoraan Vellun ohi toiselle puolelle latua ja tulikin äkkijarrutus ettei molemmat kaaduta. Hetken selvittelyn jälkeen päästiin sitten ohi. Viimeinen ratapätkä oli kyllä aivan tuskaa. Sen jälkeen ennen nousuja piiputin jo ihan totaalisesti, hengitys vinkui oikein kunnolla ja kun takaa oli tulossa pari hiihtäjää niin pysähdyin ennen isoa mäkeä keräämään voimia ja päästin takanatulijat ohi. Päästiinkin mäki sitten taas ihan kivasti ja alamäenkin pääsin alas kaatumatta. Loppusuoralle Vellu vielä päästi sovitusti meidät ohi ja saatiin Jerikolle loppuun vielä vähän niin kuin voiton fiilis. ;) Sara kannusti vielä maalissa, mutta sen olen huomannut, että Jeriko itse asiassa hidastaa kun maalista kannustetaan. Kai se yrittäminen loppuu sitten siihen, kun aattelee että nyt on maali siinä. Jos ihan hiljaa vaan mennään, niin tosiaan päin vastoin kiihdytti! Kisoissa ei siis parane kannustaa. :D

Vielä kyllä vähän mietityttää koko kisat. Hiukan pyllystä, että KOPAssa on 5 km ja sitten muutama päivä ennen kisoja ilmoitetaankin että matka 7,5 km, kun ei sitten sellaisia matkoja olla treenattu! Lisäksi mietityttää, että onko tuo 7,5 km sitten se reitti, mitä Miko on "kehunut", kun on niin kiva pitkä tapponousu heti alkuun... Joka tapauksessa Miko oli kiva, kun vielä lähtiessä toivotti onnea ja tsemppas, että älä luovuta! :) Vellulta sain myös lainaan voiteluraudan, täytyy sitten voidella sukset oikein huolella sään mukaisesti, ettei ainakaan tollasta ongelmaa tule ja toivoa, ettei pyryä taas uutta lunta! Ei kyllä todellakaan ollut kiva yllätys ja kyllä ton myötä suurin piirtein kaikki tulostavoitteet ropisi kankkulan kaivoon, riittää jos selvitään siitä matkasta. :D

Sunnuntai on lepopäivä eiku treenipäivä

Tänään oli taas tehokas päivä suunniteltu. Ensin puolenpäivän aikaan Somerolla paimennustreenit. Ukko oli kyllä todella pätevä pieni paimenpoika! :) Selvästi on taas haudutellut asioita päässään joululoman jälkeen ja ote oli nyt huomattavasti rauhallisempi, otin jopa muutamia askeleita poispäinajoa ilman liinaa ja Ukko totteli "lie down" -käskyt hyvin vaikka olin sen takana. Otettiin myös pieni hakukaaria ja ne meni aika kivasti, vasen kaari vaan on selvästi helpompi Ukolle ja oikealle on vähän vaikeampi saada lähtemään. Peruskuljetuksessa on vielä melko paljon seilaamista, mutta kyllä se siitä pois jää. Poispäinajon pätkä minkä tein heti, kun tultiin aitaukseen ja lampaat toisella seinustalla, oli taas aivan tikku suora. Mutta tosiaan hienosti meni. :)

Jerikon kanssa harjoiteltiin vaan pillikäskyjä aja ja maahan. Ajamiskäskyn Jeriko on selvästi sisäistänyt, mutta maahanmeno on hankala, liittyisköhän siihen, että suullisellakin käskyllä on vähän haastavaa saada Jeriko rehellisesti maahan, kun jäisi mieluummin hiippailemaan. Vähän kokeilin ottaa aurausviittaa avuksi, että jos pillikäskyn jälkeen koputan maata, niin tajuaisko mennä. Tavallaan tajusi, mutta selvästi pelkkä pieni koputus mun oman jalan viereen sai Jerikon huomion liiaksi pois lampaista. Kokeilin myös käsimerkeillä maahanmeno (nostin kädet ilmaan pillikäskyn jälkeen) ja sekin tavallaan toimi, mutta ei kuitenkaan ihan täydellisesti. Marika sitten neuvoi, että opeteltais sitä pillillä maahanmenoa ihan kotona, kun ei meinaa nyt lampailla tulla vaikka on jo jonkin aikaa harjoiteltu. Tosin en kyllä tiedä tuleeko koskaan olemaan hyvä, kun kyllähän Jeriko nyt suullisen maahanmenokäskynkin toteuttaa tosi luotettavasti muualla kuin lampailla, mutta lampailla huonommin. Että olisiko tää pilli nyt niin eri asia.. :D
Ajo sen sijaan oli Jerikolla nyt kehittynyt paljon, tahti on hyvä ja Jeriko selvästi koko ajan lukee lampaita, että miten niitä tasapainottaisi poispäinajossakin, jos meinas taittaa johonkin suuntaan. Ja kun se ajo meni niin hyvin, niin en kovin tiukasti viitsinyt alkaa Jerikoa siitä maahanmenosta komentamaan, kun olisi latistanut muuten hyvää fiilistä ja kun Jeriko nyt nykyään on niin herkkä mun mielialoille. Marikankin kanssa puhuttiin, että joskus pitää vaan miettiä missä menee se keskilinja jota haluaa kulkea, että minkä on valmis hyväksymään ja hyväksyä sitten se. Että jos esim. Jerikon nyt saisi kuitenkin menemään maahan edes sitten toisella pillikäskyllä jos ei ensimmäisellä, niin olisi sekin riittävä saavutus jos ei tarvi aina alkaa huutamaan sitä käskyä...

Paimennusten jälkeen oli tokoilun vuoro Salon koirahallilla Niina Virtasen opastuksessa. Ensin oli Ukon vuoro ja aloitettiin seuraamisella. Ukko on kyllä nyt kehittynyt tosi paljon, uusi paikka ja vieraat koirat ja ennen kaikkea leikkivät pennutkaan ei Ukkoa häirinneet vaan keskittyi tekemiseen tosi hyvin. :) Seuraaminen sai Niinalta kehuja, että on tosi hyvää ja siistiä. Palkkaamisen jälkeen, kun lähden uudelleen perusasennosta liikkeelle välillä hätäilen ja hyväksyn Ukolta kuitenkin turhan etupainotteisia asentoja, siihen olisi syytä kiinnittää huomiota. Ja täyskäännös pitäisi opetella tekemään oikealle ja Ukolle muutenkin antaa enemmän haasteita seuraamiseen ettei käy tylsäksi, kun suora menee noin hyvin. :)

Noudossa meillä on tilanne, että vauhtinouto onnistuu hienosti ja kapulan pito kun annan kapulan kädestä onnistuu myös, mutta jotenkin se "kuolleen kapulan" nosto maasta ei oikein tule. Ukko vaan kävelee kapulan yli. :D Vaikka siis alun perinhän aloin opettamaan koko noutoa siitä, että sheippasin nostamaan. Vai olisko juurikin sen vuoksi, koska sillähän tavalla jäätiin jumiin myös ja nouto oli vähän ikävä... No, tähän saatiin kuitenkin neuvoja, tehtiin siinä vähän sellaista leikittelyä, että kapula oli maassa ja sitä näytin Ukolle ja kun Ukko nosti niin heti kehu ja palkka. Enemmän saisin muutenkin käyttää kehuja (ei ole  eka kerta kun kuulen tämän) eikä pelkkää naksua, jotenkin olen välillä hirvee robotti! :D

Liikkeestä seisomista otettiin myös ja halusin siihen neuvoja, että miten saan Ukon pysähtymään oikein jämäkästi. Tähän neuvoksi palloleikkiä,  että aina heti käskyn jälkeen pallo lentää. Jotenkin alkuun vaikka kuinka oli olevinaan nopea, niin oli kuitenkin liian hidas. :D Mutta kyllä se alkoi sitten sujumaankin, näitä sitten jatkossa runsaasti. :)

Jerikon kanssa pureuduttiin merkki-ongelmaan. Siis aivan tolkutonta toi Jerikon ennakointi. Ensin ruudulla tehtiin ja ensimmäinen oli vino ja Jeriko alkoi jo vilkuilemaan sivulleen ruutua. Toinen oli vähän parempi ja siitä palkka, mutta otettiin sitten kosketusalusta taas merkin taakse että saatiin kunnolla suoraa merkkiä. Ja sitten yksi ruutuunlähetys niin, että olin vaan auttanut Jerikon nakilla merkin taakse. Ruudussa meinas käydä maahan, mutta nostin seisomaan kaukokäskyllä ja ruutuun sitten matala-arvoisempi palkka eli nakkia. Merkin arvoa pitää nyt siis korostaa sitten tälläkin, että merkiltä saa sen hyvän palkan (narupallo tms. lelu) ja ruudusta tai sitten ohjatun noudostakin nakin. Ja kun ohjattu nouto nyt mainittiin, niin siinäkin otettiin merkkiä, alusta oli jo valmiina ja siitä huolimatta Jeriko meinas ampasta vaan suoraan ekana laitetulle kapulalle! Hitto mikä ryökäle ennakoija! :D Ja selvästi on oppinut sen, että ensimmäisenä viety on se oikea, mikä on hyvä asia sinänsä, mutta se merkki ensin! :D
Niin ja otettiin myös luoksetuloa. Arvata voi oliko siinä jonkinlaista ennakointia mukana! Niina sanoikin, että on mulla työtä ton kanssa, kun on niin kova ennakoimaan. Pitää tehdä tosi vaihtelevia treenejä ettei Jeriko koskaan tietäis mitä tulee seuraavaksi, kun niin herkästi oppii ja alkaa tuo ennakointi. Hohhoijaati hoijaa.

Kisoissa

Tänään oltiin Jerikon kanssa Takkujen agilitykisoissa. Pitkästä aikaa kolme rataa. Pakkanen sitten iski päälle tietenkin, eikä SDP ole koskaan erityisen lämmin, mutta kyllä siellä tarkeni. Illemmalla alkoi vielä pyryttämäänkin ihan hulluna ja sai sitten ajaa motarilla kotiin kieli keskellä suuta, kun näkyvyys oli välillä ihan olematon!

Ensimmäisenä kaksi Jalosen agilityrataa. Eka rata ei tullut videolle, kun kännykän muisti olikin täys. Ei siitä paljoa jälkipolville kerrottavaa ollutkaan, aloin jotenkin lähtövuoroa odotellessa epäilemään ohjausvalintojani ja jo hätäilemään, että vaihdanko. Pitäydyin kuitenkin alkuperäisessä, mutta silti jotenkin turhan hätäinen tunnelma ja rata olikin sitten aika moista hutilointia, pari rimaa lensi (hyvä ettei siivekkeet mukana), mutta oli siinä paljon hyvääkin. Puomin alla olevan putkiansan Jeriko ohitti ilman ongelmia ja kepeille lähti tosi itsenäisesti, kun hyppäsi muurin takaa seinää kohti ja siitä viistosti vasemmalle lähti kepit. Olin tyytyväinen kuitenkin Jerikoon. :)

Toisella radalla hieman rauhallisempi fiilis. Ohjaukset meni pääasiassa hyvin, mutta pussin jälkeen kuvittelin ehtiväni persjättöön, mutta ei ollut toivoakaan. Jeriko meni oikealta ohi ja tästä tuli ylimääräistä korjausta ja kaarretta. Ainakin vielä radan lopussa tuli vähän huonosti ohjattua Jerikoa ja liian löysät kaarteet. Tulokseni yliaikanolla, hitto kun harmittaa ja vaikea hyväksyä, että meni yliajaksi, mutta kai se sitten niin oli... :/

Viimeisena Anne Viitasen hyppäri. Oli kyllä aika paha, paljon pienistä väleistä koiran vientiä esteiden ohi, ei meidän vahvoja puolia. Jo kolmannella esteellä meni hylyksi, näytin Jerikolle huolimattomasti, että pitäisi tulla esteen ohi ja kiirehdin liikkeelle, joten Jeriko sitten luki hypyn. Jatkoin siitä sitten nasta lautaan -meiningillä ja vähän kyllä lentelikin rimaa jne. :D

Takkujen kisat oli kyllä hyvin järjestetty, radat ajallaan tai jopa vähän ajoissa ja vaikka maksi3:set olikin viimeisinä, niin ihan ajallaan pääsi kotiin lähtemään. :) Kiitos Iinalle ja Hennalle ratojen kuvaamisesta! :)